Minun Islantini

On vierähtänyt hetki siitä, kun olen viimeksi istunut tässä huoneessa - Eyjan talossa, tutussa tornihuoneessa. Huone on tosin kokenut pienen faceliftin, niin kuin koko talo kokonaisuudessaan. Thingeyri on siis jäänyt jo taakse, vietin päivän Reykjavíkissa ja seuraavana päivänä lensin Suomeen. Mielenkiintoisia aikoja edessä - kaikki on niin auki. Tässä huoneessa kirjoitettu viimeisin blogipostaus on varmastikin ollut hyvin haikea ja kirjoitettu lähdön tunnelmissa. Tässä nyt auringonlaskua katsellessa tornihuoneen ikkunoista tuntuu turvalliselta kirjoittaa tämän kesän viimeinen postaus, jossa on myös vähän ikäviä asioita. Viimeiset viikot, ja erityisesti mennyt viimeinen viikko, ovat olleet suoraan sanottuna rankkoja. Vaikka kesä on soljunut mukavasti, on sitä myös värittänyt monet pahan tuulen puuskat ja ahdistavakin ilmapiiri. Wouter on erikoinen ja vaikeakin ihminen. Jossain vaiheessa kesällä meidän välillä jokin meni vinoon ja kaikki jumittui vähän vinksalleen. Myös muut u...

Tämä kesä on ollut hyvin erilainen verrattuna viime kesään monellakin tapaa. On ollut hyvin erilaista olla "vanha" tyyppi täällä, kun kaikki on tuttua ja tietää talon tavat. Energiaa ei ole juurikaan mennyt uuden opetteluun, vaan enemmänkin oman osaamisen vahvistamiseen ja muiden opettamiseen.  Viime kesänäkin opin jo paljon joustavuutta - sitä, että vaikka suunnitelmat muuttuvat, niin stressaaminen on turhaa. Silloin täytyy vain mukautua uuteen suunnitelmaan ja mennä hetki kerrallaan. Tänä vuonna ollaan päästy aika lailla uudelle levelille tämänkin asian kanssa. Nyt kun ajattelen viime kesää, olin aika lailla "tapojen orja", tänä vuonna olen rikkonut näitä tapoja paljon. Lähtien ihan aamurutiineista - kello ei soita joka aamu klo 08:20, ajat vaihtelevat ja välillä tekee mieli torkuttaa. Joskus tulee kiire, joskus ei. Kaikesta kuitenkin selviää. Olen myös koittanut rikkoa "pakollista" tapaa juoda aamukahvit - se onnistuu kyllä, vaikka pää tuntuukin vähä...

On tullut taas aika viimeisille kerroille. Viimeinen pyykkipäivä. Viimeinen uusi myslipaketti. Viimeinen maanantaisiivous. Viimeinen maanantai. Ja tiistai. Vaikka onhan noita kertoja ja päiviä kertynytkin jo tälle kesälle.. taitaa olla jo aikakin niille viimeisille tällä erää.  Viikonloppu on ollut vauhdikas, koska meillä oli japanilainen viikonloppu Thingeyrissä. Japanissa on kylä nimeltä Kamiyama, jossa on onnistuttu elvyttämään kuihtuva maalaiskylä ihmisten muuttaessa kaupunkeihin. Thingeyrissä ja monissa muissa Islannin pikkukylissä on luonnollisesti nähty sama ilmiö - ja nyt kurssia yritetään kääntää. Kamiyama on projektissaan päässyt jo pitkälle, ihmisiä on muuttanut kylään takaisin ja kylä on vakiinnuttanut asemansa kiinnostavana kohteena, jossa järjestetään taideresidenssejä ja jossa yrityksillä on etätoimistotiloja. Thingeyri on matkalla samaan suuntaan - täällä tapahtuu jo kaikenlaista pientä ja muun muassa taideresidenssejä on järjestetty. Osansa on myös kahvila...

Kauniiden auringonlaskujen aika on täällä loputtoman päivänvalon ja yöttömien öiden jälkeen. Päivien tempo hidastuu entisestään - uskomatonta, miten melkein veitsellä leikaten elokuun puolivälin jälkeen kausi hiljeni ja turistit kaikkosivat. Nyt liikkeellä on enää jonkun verran saksalaisia, vähän etelä-eurooppalaisia.. siinäpä ne.  Käytiin yhtenä iltana lyhyellä roadtripilla ja ajettiin Bolungarvíkiin. Siellä on kuuluisa vuori Bólafjall, jonne pystyy ajamaan autolla ihan ylös asti. Näköalat kantavat kauas vuonon ja vuorten yli - vuonon toisella puolella näkyy Hornstrandirin luonnonsuojelualue. Vaikka rakastankin Islantia, niin en ole mikään eräihminen. Telttailu ja vaeltaminen pitkän kaavan mukaan (siis yksi yökin on todellakin jo ihan tarpeeksi) ei ole koskaan kiehtonut. Hornstrandirin rantaviivaa katsellessa kuitenkin päätin, että jonain päivänä lähden tuonne - paikkaan, jossa ei ole teitä tai puhelinyhteyksiä, ainoastaan koskematonta luontoa.  Bólafjallin lähell...

Pariin viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista. Muun muassa viikon Suomen loma, joka oli kyllä ihan parasta. Onneksi olin kaukaa viisas ja varasin lennot jo keväällä, koska muuten voi olla, että olisi tullut jäätyä vain tänne. Menin myös vähän "hakemaan" Ninnin tänne lomalle, kun tuo matka tänne vuonoille ei ole ihan se yksinkertaisin, vaikka ei tietenkään mitenkään mahdoton. Juteltiinkin Ninnin kanssa, että mulle näiden maiden välillä ja vuonoillekin matkustaminen menee vähän jo niin kuin Helsinki-Turku väli - sen verran tuttua on jo kaikki. Suomessa tuli nähtyä paljon ystäviä, vanhoja työkavereita ja perhettä. Tällaisena lämminverisenä ihmisenä olin iloinen, että jäin paitsi niistä pahimmista helteistä.. se +22 astetta oli aivan tarpeeksi ja riitti hyvin täyttämään valon ja lämmön vajetta. Vietin muutaman päivän mökillä ja lopun ajan olin Helsingissä. Ensimmäinen päivä Helsingissä oli vähän totuttelua taas - niin paljon ääntä, hälinää, ihmisiä.. mutta pian siihen jo sop...

Elokuu saapui eikä täällä edelleenkään ole kovin kesäistä. Päinvastoin, meillä on ollut kummallisen syksyinen flunssakierre menossa, kaikki on vuorotellen vähän nuhaisia tai kurkkukipuisia. Tässä yhtenä iltana oli kaunis auringonlasku ja ilmassa oli jo ihan loppukesän tuntua. Lupiinit vetelevät viimeisiään ja alkukesän kukkaloisto himmenee päivä päivältä. Hassua silti puhua loppukesästä, kun tuntuu, ettei se kesä täällä ole kunnolla edes alkanut.  Muuten täällä vain elämä rullaa omaan tahtiinsa, alla hieman irrallisia murusia ja mietteitä elämästä täällä. Mistä tietää, että kaikki on tällä hetkellä aika hyvin? Mistä tietää, että on pienessä kylässä elämisen ytimessä? Kun illalla laittaa herätyskellon soimaan ja puhelin laskee tunnit heräämiseen: 8 tuntia 20 minuuttia, ja ajattelet, että hitsi, aika vähän. Reilu yhdeksän tuntia olisi parempi.  Kun tunnistaa paikallisten autot ja niiden omistajat jo kaukaa ajotyylistä. Ja kun ihmettelee, miksi Valdimarin auto on täm...

Niin, meillä oli ne ratsastuskisat täällä viime viikonloppuna ja siinä yhteydessä kisojen tuomari piti muutamat ratsastustunnit halukkaille. Osallistuin Unan kanssa ja meillä meni niin hienosti taas. Tyyppi on kyllä ihan vienyt mun sydämeni, niin mahtava luonne ja halukas tekemään töitä. Saatiin superhyvää palautetta, vaikka Una ei tölttiä tällä hetkellä ole nähnytkään, pelkkää passia, ja Unan pitäisi myös laihtua sellaiset kevyet 150kg. Heh. Vähän hoikempana tölttikin olisi helpompaa. Luisa sanoi eilen mulle, että Una on niin paksu, että sen kyljessä hölskyy makkara, kun mennään kovempaa :D meidän molempien pitäisi varmaan alkaa dieetille.. Kolmannella tunnilla saatiin varmaan yksi neljäsosa ympyrää tölttiä ja Una astui takajaloilla enemmän alle, oli pehmeämpi ja kevyempi. Opettaja ei kuulemma olisi osannut odottaa näin paljon edistystä näin lyhyessä ajassa. "You have done excellent work with her", ja mä vähän puraisin huulta, etten ihan liikutuksesta ja ilosta olisi alkanu...

Äiti juuri laitteli viestiä, että Suomessa on helleaalto ja mittari näyttää lähes 30 astetta. Täällä sen sijaan kelit ovat kyllä ihan uskomattoman surkeita.. sataa koko ajan ja on harmaata. Tuntuu, että omat ja kaikkien muidenkin energiat valuu sateen mukana pikkupuroja pitkin kuralätäköihin. Niimpä eilinen auringonpaiste pitkästä aikaa tuntui käsin kosketeltavalta energiapiikiltä. Ihmiset istuivat ulkona yrittäen imeä virtaa valoilmiöstä sen minkä pystyivät. Mekin istuttiin iltaa ja nautiskeltiin ilta-auringosta ja ostoskärrykokon lämmöstä. En juurikaan ole höpissyt hepoista, joten nyt ehkä muutama rivi niistä.. kaikki voivat oikein hyvin ja pulskasti. Yhtenä iltana katselin taas kerran pierupukkilaukkojen sarjaa, kun hepat pääsivät laitumelle (jonne he siis pääsevät joka ilta, että ei tämä mitään harvinaista herkkua ole :D ). Joka päivä saan myös seurata hevostenleikkiä, temmellystä aitauksessa, jossa vanha herra Garpur laumanjohtajanakin nuortuu. En muista nähneeni tällaista i...

Varsinkin viimeinen viikko on ollut niin täynnä onnellisia hetkiä, ja toisaalta jo kurkkua kuristavaa surua, kun ensimmäiset jäähyväiset lähestyivät. Vaikka se kurkun kuristus on hiipinyt aina ajoittain mukaan onnellisuuden rinnalle, en olisi pystynyt ottamaan enempää irti näistä päivistä. Tuntuu hyvältä sanoa, että mikään ei kaduta, mitään ei jäänyt hampaankoloon, että "olisinpa" tai "voi kunpa". Rehellisesti en ole juonut näin paljon olutta varmaan ikinä, viimeisen viikon aikana olen valvonut tolkuttoman myöhään joka ilta, nukkunut aivan liian vähän, istunut iltaa ulkona heti, kun sade on vähänkään tauonnut. Ottanut irti kaiken, mitä vain pystyin.  Tämä ilta on nyt kuitenkin pyhitetty surun bileille. Ensimmäiset, ja varmaankin vaikeimmat, jäähyväiset ovat takana. Chase lähti. Gabby on seuraavana, mutta onneksi vasta parin viikon päästä. Meistä kolmesta tuli todella läheisiä näiden parin viikon aikana. Tänään saatettiin Gabbyn kanssa Chase kentälle, vilkutetti...

Viikonloppu ja kyläfestivaalit olivat juuri niin hauskat, kuin olettaa saattoikin. Perjantaina meidän kahvila oli aamuun asti auki ja tupa oli täynnä juhlivia paikallisia. Lauantaina oli koko kylän grillibileet ja siitä ilta jatkui kylätalolle, jossa oli bändi soittamassa aamuun asti. Sunnuntaina oli jo iisimpi päivä, mutta lähdettiin vielä porukalla paikalliselle golf-kentälle (kyllä, Thingeyrissä on golf-kenttä..!) ja "pelattiin" kaikki yhdeksän reikää. Siinä vierähti tunti jos toinenkin ja taas kello näytti puoli kaksi ennen kuin kömmin sänkyyn.. Alkuviikko siis on mennyt vähän itseä keräillessä ja univajetta korjatessa. Tiedä sitten, johtuuko viikonlopusta, mutta tänään mikään ei oikein ole sujunut. Päivän ratsastus asiakkaiden kanssa oli lähestulkoon katastrofi, yksi nainen putosi hevosen selästä ja sitä ennen toinen hevonen saman naisen kanssa lähti vähän lapasesta. Vaihdettiin siis ekan episodin jälkeen hevosia, mutta jotenkin kun kaikki lähti menemään pieleen, ...

Riippuu vähän kummalta kantilta katsoo.. puhelimeni nimittäin päätti hajota ja ilmeisen totaalisesti. Ensin ajattelin, että se on vain akku ja homma hoituu, kun saan jostain uuden akun, mutta tänään puhelin ei ole suostunut käynnistymään enää ollenkaan. Ei reagoi käytännössä mihinkään, vähän väläyttää valoja, kun yrittää käynnistää. Googlettelin hieman ja taitaa olla emolevy rikki. En tiedä, kannattaako sitä edes yrittää korjata.. Tällaisten ongelmien kanssa ei aina ole niin siistiä asua täällä jumalan selän takana. Mielenkiintoiset ajat edessä, kun mulla on käytössä ainoastaan Wouterin vanha kunnon Nokia 3310. Wouter on sitä mieltä, että muuta ei ihminen tarvitse... Tuleepahan vähän pakostakin some-detoxia, joka kai ei ole sinänsä huono juttu. Jännästi kuitenkin tämä tilanne ahdistaa - on ihan puolikas olo, kun taskussa ei ole puhelinta (tai siis puhelinta, jolla voi tehdä muutakin, kuin soittaa). Noh, katsotaan, menen tiistaina käymään Ísafjördurissa ja voipi olla, että tulen sieltä...

Viikko on ollut yhtä päivää lukuun ottamatta (en enää muista, mikä päivä oli kyseessä, koska en enää juuri tiedä viikonpäivistä) hyvin verkkainen ja hiljainen. Tänään en oikeastaan ole tehnyt mitään, vaikka on kuitenkin ollut työpäivä. Haettiin aamulla varastosta kahvilan terassille pöydät ja tuolit. Sitten mulla piti olla kahden tunnin ratsastus asiakkaiden kanssa, mutta he päättivätkin olla ilmaantumatta paikalle. Eikä tämä ollut todellakaan ensimmäinen kerta.. Ei mua haittaa odotella tallilla ja puuhailla heppojen kanssa, tai vaikka juoda teetä ihmisiä odotellessa, mutta kyllä se aina silti jaksaa ihmetyttää, kun ihmiset tekee näin. Ymmärrän, että ollaan lomalla, vielä todennäköisesti roadtripilla ja aikataulut voivat heittää tai tuleekin jotain muuta tai yksinkertaisesti vaikka sään vuoksi ei vaan huvita ratsastaa. Jos on kuitenkin tehnyt varauksen (niin kuin nämäkin ihmiset olivat tehneet), ei homman hoitamiseen tarvittaisi kuin yksi soitto - hei, me ei muuten tullakaan, sori ja ...

.. eikä nyt puhuta rannalla kävelystä tai laukkailusta hevosten kanssa. Kahvilan aidot belgialaiset vohveliraudat puhdistetaan palaneesta rasvasta ja taikinasta vesi-hiekka-puhaltamalla. Se on.. melko hiekkaista ja märkää hommaa. Naama ja päänahka saivat kevyehkön hiekkakuorinnan samalla. Wouterilla on taas vähän projekteja. Yhdellä farmilla rakennetaan uutta taloa ja Wouter on luvannut auttaa siinä.. eli tietysti siellä ravaavat myös me muutkin, Luisa ja Ellen enimmäkseen. Sitten on niitä pienempiä projekteja, esimerkiksi tallipihaa piti "siivota".. eli oikeastaan se nyt oli vain yksi tekosyy Wouterille leikkiä traktorillaan ja nyt meillä on erikokoisia maakasoja ympäri tallin pihaa. Todella "siistiä". Mutta onhan siellä toki mukavampi kävellä, kun jalat ei uppoa mutaan.. Wouter antaa mun aika vapaasti puuhata omia juttujani, joka on pelkästään hyvä juttu. Uskoisin, että hän myös arvostaa sitä, ettei tarvitse olla koko ajan mulle kertomassa, mitä pitää teh...

Piipahdin paikallisella huoltoasemalla (täällä meidän kylässä ei ole kauppaa ollenkaan) ostamassa raejuustoa ja vanulappuja ja nappasin lisäksi 10 kpl kananmunia koriin. Maksoin ja siinä vaiheessa vasta sisäistin lapussa lukeneen kananmunakennon hinnan... 910 ISK, joka on jota kuinkin 7,5 €. Islannissa kallistako..... eeei suinkaan. Okei, pienellä huoltoasemalla hinnat ovat vielä normaalia korkeammat, mutta SILTI. Eilen pääsin ihan niihin omiin hommiinikin, kun neljä asiakasta oli varannut pidemmän ratsastusvaelluksen. Jännästi kaikki kyllä tuli selkärangasta, ei tarvinnut paljoa miettiä. Joessa vesi on toukokuun runsaiden sateiden jälkeen to-del-la korkealla, en muista, että olisin viime kesänä kastunut ollenkaan jokea ylittäessä. Nyt jo ensimmäisen ylityksen jälkeen Mön kauhoi syvässä vedessä sen verran paljon, että mulla oli sukat märkänä ja kenkä täynnä vettä. Ja ylityksiä oli tulossa vielä ainakin viisi lisää :D Onnekseni ostin muutamat merinovillasukat reissuun mukaan ja niiden...

Täällä sitä ollaan, käynnistelemässä kesää 2018.  Tapasin Charlyn jo Reykjavíkissa ja aamulla lentokentällä uuden tytön Frannin. Lento oli myöhässä, joka ei sinänsä ole Islannin sisäisillä lennoilla (ja varsinkin lennoilla Ísafjörduriin) mitenkään epätavallista. Tällä kertaa syy ei kuitenkaan ollut sää, vaan yksinkertaisesti se, että pilotti oli kipeä eikä tuuraajaa meinannut löytyä. Aluksi oli epäselvää, päästäänkö lentämään ollenkaan. Ísafjörduriin lentävät pilotit ovat käyneet ihan omat kurssinsa, koska kenttä kuuluu niihin haastavimpiin. Eli ihan joka pilotti ei tähän tuuraajaksi kelvannut. Puolilta päivin saavuttiin kuitenkin vuonoille, Wouter ja Luisa olivat meitä vastassa. Mikään ei ole muuttunut, ajattelin, kun kaikki neljä tyttöä notkuttiin rautakaupan kassan lähistöllä, kun Wouter juoksenteli hyllyjen välissä ostoslistansa kanssa.  Muutin tyttöjen kanssa ensin muutamaksi yöksi tähän isoimpaan taloon, jota kutsutaan "workshopiksi" (lähinnä siksi, että tois...