Hetkeni huipulla

Niin, meillä oli ne ratsastuskisat täällä viime viikonloppuna ja siinä yhteydessä kisojen tuomari piti muutamat ratsastustunnit halukkaille. Osallistuin Unan kanssa ja meillä meni niin hienosti taas. Tyyppi on kyllä ihan vienyt mun sydämeni, niin mahtava luonne ja halukas tekemään töitä. Saatiin superhyvää palautetta, vaikka Una ei tölttiä tällä hetkellä ole nähnytkään, pelkkää passia, ja Unan pitäisi myös laihtua sellaiset kevyet 150kg. Heh. Vähän hoikempana tölttikin olisi helpompaa. Luisa sanoi eilen mulle, että Una on niin paksu, että sen kyljessä hölskyy makkara, kun mennään kovempaa :D meidän molempien pitäisi varmaan alkaa dieetille.. Kolmannella tunnilla saatiin varmaan yksi neljäsosa ympyrää tölttiä ja Una astui takajaloilla enemmän alle, oli pehmeämpi ja kevyempi. Opettaja ei kuulemma olisi osannut odottaa näin paljon edistystä näin lyhyessä ajassa. "You have done excellent work with her", ja mä vähän puraisin huulta, etten ihan liikutuksesta ja ilosta olisi alkanut itkemään kaikkien edessä. 

Ratsastustuntien jälkeen tapahtui vähän kummia. Ihmisiä oli tietysti myös katsomassa tunteja ja tiedättekö, kun tulee se tunne, että ihmiset supattaa ja tuntee katseet selässä. "Finnska stelpan", suomalainen tyttö, kuulin sen monta kertaa ja mietin, miten ihmeessä nämäkin ihmiset yhtäkkiä tiesi, että olen Suomesta. Yhdellä perheellä Bolungarvíkistä oli hepat meidän vieressä aitauksessa ja nainen tuli sanomaan mulle islanniksi, että taidat olla ratsastanut paljon. Vastasin, että juu enemmän ja vähemmän parikymmentä vuotta. "We can see it, you are very good". Hämmentävää. Kävin myös auttelemassa kisoissa sen verran, että myin pääsylippuja jonkun aikaa. Oli sateinen päivä, joten ihmiset istuivat autoissaan kentän laidalla ja koputtelin kaikkien ikkunat läpi. Vanhempi miesporukka oli yhdessä autossa ja aloitin lauseen englanniksi ja sen jälkeen muutama sana islanniksi väliin, esim. armband (ranneke) ja miehet näyttivät innoissaan, että juu rannekkeet löytyy ja supattivat sen jälkeen, että finnska stelpan osaa islantiakin. Hassu tilanne sekin, ihan kun mun "pisteet" olisivat vieläkin nousseet. Illalla lähdettiin ratsastamaan yhteensä noin 40 ratsukon voimin ja meidän tallinaapuri ratsasti rinnalle ja aloitti "so, Miss Finland..". Nauroin ääneen - ai nyt olen jo Miss Finland. Ragnar on jäyhä islantilaismies, joten tämä keskustelun avaus ja jutteluhetki tuntui merkittävältä kädenojennukselta ja hyväksynnän eleeltä.

Voinen varovasti sanoa, että yhden viikonlopun ajan olin jonkin sortin ratsastajakuuluisuus pienessä kylässämme. Hetkeni huippuratsastajana. Jottei nyt ihan liikaa olisi pää pilvissä, niin jalat maassa pitää se fakta, että islantilaiset itse eivät ole kummoisia ratsastajia. Siis he ovat istuneet hevosen selässä pienestä pitäen, mutta siihen se "osaaminen" jää. Kun joku oikeasti osaa vähän tehdä töitäkin hevosen kanssa, pystyy istumaan ja näyttämään ryhdikkäältä, niin on heti jo paljon parempi kuin suuri osa paikallisista. 

Mutta, vaikka itse tiedän myös faktat, niin ei se silti pienennä sitä tosi asiaa, että täällä olen erittäin hyvä ratsastaja. Ja se jos mikä on mukavaa. Ratsastus urheilulajina on kyllä yksi niistä, joissa on äärimmäisen tärkeää säilyttää nöyryys - aina on opittavaa ja kun alla on vielä elävä olento, jolla on myös luonteensa ja hyvät sekä huonot päivänsä, niin se tekee kaikesta paljon monimutkaisempaa. 

Tästä kaikesta sai niin paljon intoa, että nyt jatketaan treenejä Unan kanssa ja katsotaan, missä ollaan syyskuun lopussa, kun hepat pääsee lomalle. 

Bless.