Mitä näitä nyt on. Niitä on joka päivä. Päivittäisestä juupas-eipäs-en tiedä-säätämisestä ja enemmänkin itselleen (tai itsekseen) puhumisesta kaikenlaisiin ideoihin, ideoiden tynkiin tai sitten vaan johonkin todella päättömään hommaan. Yhtenä päivänä muun muassa siivosin hiekkaa. Siis nypin hiekasta roskia pois. Kahvilan vohveliraudat puhdistetaan hiekkapuhaltamalla, mutta koska oikea puhallushiekka maksaa, käytiin ensin lapioimassa todella hienoa rantahiekkaa vähän matkan päästä ämpäreihin ja noh, seassa oli jonkun verran muutakin roskaa ja me sitten Claran kanssa nypittiin niitä roskia hiekan seasta pois. Ruohonkorsia, pieniä kiviä.. Ihan normi päivä.
Yhtenä päivänä tehtiin uusia aidantolppia, laitettiin sementtiä vanhoihin autonrenkaisiin ja siihen joku putkilo pystyyn. Ihan taas ollaan siellä mun omimmalla alueella :D se on myös aina mielenkiintoista, kun Wouter pyytää mua antamaan jonkun työkalun englanniksi.. mulla ei ole suurimmalta osin mitään hajua edes työkalujen suomenkielisistä nimistä :D välillä on siis vähän hankalaa..
Tai kun toisena päivänä mä jouduin lapsenvahdiksi tallireissun päätteeksi. Osaanhan mä lasten kanssa olla, mutta vähän oli taas haastetta, kun syliin käytönnössä tungetaan 2-3 vuotias omapäinen Frosti, jonka kanssa ei oikein ole yhteistä kieltä (Wouterin ja Jannen lapset puhuvat kyllä ainakin neljää eri kieltä, mutta Frosti on sen verran pieni, että englanti ei vielä ihan suju). Meni se sitten suht hyvin, islanniksi :D
Vietin myös pari tuntia tarkistellen loisteputkilamppujen toimivuutta. Wouterilla oli (ja on edelleen..) hirveä kasa uusia ja vähän vanhempia loisteputkilamppuja, joiden toimivuudesta ei ollut varmuutta. Kävin koko kasan läpi yksi kerrallaan.. joukossa oli myös UV/ solarium- lamppuja (???) wtf.... Noh, säästettiinhän ne, just in case.
Tai sitten päivää voi viettää keräillen pihalta nauloja. Okei, tää homma oli ihan oikeasti järkevä, koska naulat luonnollisesti voivat puhkoa esim. auton renkaita. Ollaan poltettu meidän ostoskärrykokoissa vanhoja lavoja ja tossa pihalla oli aika paljon nauloja niistä. Joten, siivosin siis vaan meidän jälkiä. Samana päivänä myös siivosin nurmikolta pikkukiviä..
Ylipäätään tätä pienempää ja isompaa siivousprojektia riittää. Olen siivonnut tai "siivonnut" tallin toista puolta eli Wouterin varasto/työtilaa ja vähän uudelleen järjestellyt kahvilan alakerrassa varastohuoneen ruokahyllyjä. Wouterin mielestä kaikkea pitäisi vähän järjestellä uudelleen. Mutta miten sitä sitten siivoisi esim. tallilla, kun huone on täynnä työkaluja, lautoja, putkia, hevosenkenkiä ja niin edelleen. Ei tiedä, mitä saa heittää pois ja mitä ei.. noh, tuleehan puuhasteltua jotain. Tosin aina välillä ajattelen, että ehkä mieluummin olisin tekemättä mitään, kun tekemässä näitä päättömiä siivouksia :D onneksi ne on kuitenkin suht pikkuprojekteja aina.
Kaikesta huolimatta, tai juuri siksi, Wouter on ihan loistotyyppi. Meillä oli Islannin kansallispäivän bileet kahvilassa ja yhtäkkiä Wouter raahasi jostain diskolampun värittämään meidän koko jengin tanssimista. On se vaan, yksi ja ainut.
Bless.
Kommentit
Lähetä kommentti