Siirry pääsisältöön

Kun kaikki on ihmeellistä


Viikonloppu on ollut mahtava, ihana ja upea. Ilmakin on vihdoin ollut aurinkoisempi ja tänään on itse asiassa ollut tosi lämmin.

Eilen ei ollut asiakkaita, mutta kierreltiin muutama tunti tarkistamassa hevosten laitumien aitoja Lewisin kanssa. Koirat olivat mukana ja se oli oikein leppoisaa puuhaa. Askelmittariin oli kertynyt kilometrejä 4,5km. Jatkettiin tänään vielä isommalla porukalla muutamat aidat loppuun. 

Eilen kokoonnuttiin koko porukka tähän meidän talon pihalle, osa meni paljuun ja juotiin muutamat oluet. Tehtiin myös kokko Thingeyrin tyyliin, vanhoihin kaupan ostoskärryihin :D ilta oli hauska ja tunsin itseni superonnelliseksi, kun saan olla täällä näiden ihmisten kanssa.



Tänään aamulla piti olla enemmänkin asiakkaita, mutta mun porukka teki "no shown" eli loppuen lopuksi Clara teki yksin asiakkaiden kanssa lenkin, kun mun piti siis mennä toisen porukan vetäjänä. Koska sää oli niin hyvä, lähdettiin Claran kanssa vielä aitojen tarkistusten jälkeen kahdestaan höntsäilemään. Otettiin Mön ja Garpur kavereiksi. Lenkki oli ihan superkiva, yritettiin pysyä mahdollisimman paljon poissa poluilta, mitä mennään aina asiakkaiden kanssa. Mön on kyllä ihan paras, vaikka se innostuessaan on vähän rasittava. Se voisi posottaa menemään ihan loputtomiin, vaikka se ei oikeasti talven jäljiltä ole vielä kovinkaan hyvässä kunnossa. Meidän vauhdilla lenkki kesti vähän alle 2h.




Siivottiin kämppä myös porukalla, meitä on nyt täällä Claran ja mun lisäksi skotti Lewis ja japanilainen Yazu. Miehet myös kokkaavat meille alakerrassa tällä hetkellä, joten.. mitä tässä muuta voisi enää toivoa! Huomenna on vapaapäivä, ajattelin lähteä käymään Ísafjördurissa ja jotain muuta rentoa sen lisäksi.

Kaikki on tosiaan täällä ihmeellistä. Päällimmäisenä tunteena tänään on syvä kiitollisuus <3

Bless.



Kommentit

Lähetä kommentti