Clara on ollut pari päivää reissussa ja oon aika paljon saanut puuhailla yksikseni heppojen kanssa. Vielä on ollut suht hiljaista asiakkaiden suhteen, eilen ja tänään oli molempina päivinä kaksi asiakasta. Jännä, miten tossa toukokuun lopussa jotenkin tuntu vähän jopa kiireiseltä ja nyt on taas rauhoittunut selvästi. Tosin Wouterin mukaan reilu viikon päästä alkaa kiire, joten nautitaan nyt tästä.
On ollut itse asiassa tosi kivaa olla vähän enemmän yksin. Clara on kiva, mutta kun tekee töitä ja asuu yhdessä, niin onhan se aika.. intensiivistä. Ja ollaan tosi erilaisia ihmisiä, vaikka tullaankin hyvin toimeen. Wouterin kanssa olen toki tehnyt myös kaikenlaista, mutta se on (onneksi) ollut kiireinen rakennus- sun muiden projektiensa kanssa. Meillä on Wouterin kanssa ihan eri tempo tehdä asioita, en ihan aina tajua, miksi pitää olla niin jäätävä tahti koko ajan. Mihin sillä loppujen lopuksi pääsee. Mutta, toki mun hidastempoisuus voi myös ärsyttää (ja varmasti ärsyttääkin) esim. Wouteria. Tänään kävin avaamassa laitumen portteja ja kävelin ihan rauhassa toisen laitumen poikki, kun hepat kävelivät kohti ruokabaaria. Wouter huusi mulle, että hän laittaa viiden sekunnin päästä sähköt päälle, jos en ala jo tulla :D uups...
Sää on ollut viime päivinä aurinkoinen ja lämminkin. Tai no, ehkä +12, mutta ei tarvii takkia :D huppari riittää.
Eilen ja tänään sunnuntaina on vietetty perinteistä kalastajien päivää (sjómannadagurinn). Kahvilassa on töissä paikallinen Monica, joka järjesti lapsille pihaleikkejä ja -kisailuja. Illalla kahvilassa oli myös musiikkia, joka osoittautuikin aika mielenkiintoseksi. Bändi oli myöhässä ja kun he pöllähtivät sisään, kaikilta loksahti vain suut auki, että mitäh... todella hmm.. erikoista porukkaa. Ensimmäinen asia, mikä mulle tuli mieleen niistä ihmisistä oli "most random stuff ever". Esityksen aloitti paikallinen tyttö, joka soitti pianoa ja lauloi todella kauniisti. Sitten oli tämän vähän experimentaalisemman esityksen vuoro... seee oli aika jännittävää, mutta parani loppua kohden ja ehkä ihmiset jopa vähän lämpeni sille. Mä ehdin jo ajatella, että taivas, mitä tästä tulee, kun se pinkkipäinen mies hyppäsi tuolille ja alkoi hengitellä ja laulaa. Tässä ei ollut mitään soittimia, vaan oli vähän sellainen acappella-tyyppinen esitys.
Viikon päätteeksi tehtiin jo lähes perinteinen sunnuntaisiivous kämpillä ja Lewis kokkasi ruokaa. Ensi viikosta tiedän sen verran, että Clara tulee tiistai-illalla ja toinen saksalainen tyttö tulee muistaakseni keskiviikkona. Taisi olla nimeltään Charlotte. Sitten meitä on kolme heppojen kanssa, joka on oikein hyvä juttu. Ja mä muutan tallille :D varmaankin jo huomenna. Katsotaan, mitä uusi päivä ja viikko tuo tullessaan.
Bless.
Kommentit
Lähetä kommentti