Minun Islantini

Niin, meillä oli ne ratsastuskisat täällä viime viikonloppuna ja siinä yhteydessä kisojen tuomari piti muutamat ratsastustunnit halukkaille. Osallistuin Unan kanssa ja meillä meni niin hienosti taas. Tyyppi on kyllä ihan vienyt mun sydämeni, niin mahtava luonne ja halukas tekemään töitä. Saatiin superhyvää palautetta, vaikka Una ei tölttiä tällä hetkellä ole nähnytkään, pelkkää passia, ja Unan pitäisi myös laihtua sellaiset kevyet 150kg. Heh. Vähän hoikempana tölttikin olisi helpompaa. Luisa sanoi eilen mulle, että Una on niin paksu, että sen kyljessä hölskyy makkara, kun mennään kovempaa :D meidän molempien pitäisi varmaan alkaa dieetille.. Kolmannella tunnilla saatiin varmaan yksi neljäsosa ympyrää tölttiä ja Una astui takajaloilla enemmän alle, oli pehmeämpi ja kevyempi. Opettaja ei kuulemma olisi osannut odottaa näin paljon edistystä näin lyhyessä ajassa. "You have done excellent work with her", ja mä vähän puraisin huulta, etten ihan liikutuksesta ja ilosta olisi alkanu...

Äiti juuri laitteli viestiä, että Suomessa on helleaalto ja mittari näyttää lähes 30 astetta. Täällä sen sijaan kelit ovat kyllä ihan uskomattoman surkeita.. sataa koko ajan ja on harmaata. Tuntuu, että omat ja kaikkien muidenkin energiat valuu sateen mukana pikkupuroja pitkin kuralätäköihin. Niimpä eilinen auringonpaiste pitkästä aikaa tuntui käsin kosketeltavalta energiapiikiltä. Ihmiset istuivat ulkona yrittäen imeä virtaa valoilmiöstä sen minkä pystyivät. Mekin istuttiin iltaa ja nautiskeltiin ilta-auringosta ja ostoskärrykokon lämmöstä. En juurikaan ole höpissyt hepoista, joten nyt ehkä muutama rivi niistä.. kaikki voivat oikein hyvin ja pulskasti. Yhtenä iltana katselin taas kerran pierupukkilaukkojen sarjaa, kun hepat pääsivät laitumelle (jonne he siis pääsevät joka ilta, että ei tämä mitään harvinaista herkkua ole :D ). Joka päivä saan myös seurata hevostenleikkiä, temmellystä aitauksessa, jossa vanha herra Garpur laumanjohtajanakin nuortuu. En muista nähneeni tällaista i...

Varsinkin viimeinen viikko on ollut niin täynnä onnellisia hetkiä, ja toisaalta jo kurkkua kuristavaa surua, kun ensimmäiset jäähyväiset lähestyivät. Vaikka se kurkun kuristus on hiipinyt aina ajoittain mukaan onnellisuuden rinnalle, en olisi pystynyt ottamaan enempää irti näistä päivistä. Tuntuu hyvältä sanoa, että mikään ei kaduta, mitään ei jäänyt hampaankoloon, että "olisinpa" tai "voi kunpa". Rehellisesti en ole juonut näin paljon olutta varmaan ikinä, viimeisen viikon aikana olen valvonut tolkuttoman myöhään joka ilta, nukkunut aivan liian vähän, istunut iltaa ulkona heti, kun sade on vähänkään tauonnut. Ottanut irti kaiken, mitä vain pystyin.  Tämä ilta on nyt kuitenkin pyhitetty surun bileille. Ensimmäiset, ja varmaankin vaikeimmat, jäähyväiset ovat takana. Chase lähti. Gabby on seuraavana, mutta onneksi vasta parin viikon päästä. Meistä kolmesta tuli todella läheisiä näiden parin viikon aikana. Tänään saatettiin Gabbyn kanssa Chase kentälle, vilkutetti...

Viikonloppu ja kyläfestivaalit olivat juuri niin hauskat, kuin olettaa saattoikin. Perjantaina meidän kahvila oli aamuun asti auki ja tupa oli täynnä juhlivia paikallisia. Lauantaina oli koko kylän grillibileet ja siitä ilta jatkui kylätalolle, jossa oli bändi soittamassa aamuun asti. Sunnuntaina oli jo iisimpi päivä, mutta lähdettiin vielä porukalla paikalliselle golf-kentälle (kyllä, Thingeyrissä on golf-kenttä..!) ja "pelattiin" kaikki yhdeksän reikää. Siinä vierähti tunti jos toinenkin ja taas kello näytti puoli kaksi ennen kuin kömmin sänkyyn.. Alkuviikko siis on mennyt vähän itseä keräillessä ja univajetta korjatessa. Tiedä sitten, johtuuko viikonlopusta, mutta tänään mikään ei oikein ole sujunut. Päivän ratsastus asiakkaiden kanssa oli lähestulkoon katastrofi, yksi nainen putosi hevosen selästä ja sitä ennen toinen hevonen saman naisen kanssa lähti vähän lapasesta. Vaihdettiin siis ekan episodin jälkeen hevosia, mutta jotenkin kun kaikki lähti menemään pieleen, ...