Olemisen sietämätön keveys?

Viikko on ollut yhtä päivää lukuun ottamatta (en enää muista, mikä päivä oli kyseessä, koska en enää juuri tiedä viikonpäivistä) hyvin verkkainen ja hiljainen. Tänään en oikeastaan ole tehnyt mitään, vaikka on kuitenkin ollut työpäivä. Haettiin aamulla varastosta kahvilan terassille pöydät ja tuolit. Sitten mulla piti olla kahden tunnin ratsastus asiakkaiden kanssa, mutta he päättivätkin olla ilmaantumatta paikalle. Eikä tämä ollut todellakaan ensimmäinen kerta.. Ei mua haittaa odotella tallilla ja puuhailla heppojen kanssa, tai vaikka juoda teetä ihmisiä odotellessa, mutta kyllä se aina silti jaksaa ihmetyttää, kun ihmiset tekee näin. Ymmärrän, että ollaan lomalla, vielä todennäköisesti roadtripilla ja aikataulut voivat heittää tai tuleekin jotain muuta tai yksinkertaisesti vaikka sään vuoksi ei vaan huvita ratsastaa. Jos on kuitenkin tehnyt varauksen (niin kuin nämäkin ihmiset olivat tehneet), ei homman hoitamiseen tarvittaisi kuin yksi soitto - hei, me ei muuten tullakaan, sori ja kiitos. Jos jotain olen oppinut, niin tämän: joku aina odottaa sua jossain, jos olet ilmoittanut tulevasi. Koskee niin majoitusta, aktiviteetteja, mitä vain. Ilmoita, jos et tulekaan, niin kukaan ei odota turhaan. Kiitos. *avautuminen loppu*

Niin, ja se viikon yksi kiireinen päivä, silloin mulla oli kaksi ryhmää kahden tunnin vaelluksille eli käytännössä olin kuutisen tuntia kiireinen heppojen ja ihmisten kanssa. Tai nyt kun mietin, niin kiireinen on kyllä väärä sana -  ei mulla ollut kiire. Touhukas päivä se sen sijaan oli.

Tosiaan, ei mulla ole tainnut olla kiire Thingeyriin saapumisen jälkeen. Kiire loppui mun maailmassa siihen. Toki siihen vaikuttaa myös paljon se, että asiat täällä ovat tuttuja - tiedän jo esimerkiksi, kuinka paljon mulla menee aikaa viiden hevosen kuntoon laittamiseen, niin kiirettä ei pääse syntymään. Muutenkin tuon hötkyilijä-pomoni rinnalla olen ottanut entistä enemmän aikaa tehdä asiat rauhassa, jos vaan mahdollista. Ja käytännössä se onnistuukin aina, jos Wouter ei ole maisemissa :D Tietysti välillä pitää kiristää tahtia, jotta saa useamman homman hoidettua päivän aikana. Mutta ihan oikeasti, onko millään asialla niin kiire, että mun kymmenen minuutin suihkun aikana puhelimeen on tullut viisi puhelua Wouterilta. Kun soitan takaisin, käytännössä samantien suihkun oven avattuani, niin "juuuu soitin kyllä, mutta ei mitään enää thanks bless". Asia selvä, mahtoi olla tärkeää..

Kun ei ole koko ajan sata rautaa tulessa töissä ja vapaa-ajalla, tulee välillä vähän levoton olo. Tai sellainen olo, että "pitäisi" tehdä enemmän. Ja että sitä pitäisi vähän pyydellä anteeksikin, jos ei ole paiskinut töitä ihan hulluna. Kai se on sitä, että on niin tottunut sellaiseen ajattelumalliin, että mitä enemmän tekee, sitä parempi ihminen on. Ja ehkä myös: sitä arvokkaampi on. Mutta onko enemmän sittenkään aina enemmän? Sitä olen kyseenalaistanut jo jonkun aikaa. Tänään asiakkaita odotellessa mietin, että kyllä sitä tehdä ehtii. Tekemiselle on aina aikaa. Sen sijaan ihan vaan olemiselle sitä harvemmin nykymaailmassa on aikaa. 

Täällä Thingeyrissä, mulla on tosiaan aikaa vain olla. Ja se kyllä tekee hiton hyvää. Kunhan muistaa vain olla potematta siitä huonoa omatuntoa. 

Bless.