Siirry pääsisältöön

Joulu on ohi..

täälläkin. Tosin sitä loppumista taidetaan juhlia tänäänkin yömyöhään. Ilotulitusten pauke valvotti viime yönä ja edelleen paukkuu koko ajan. Kävin katsomassa loppiaiskokkoa ja ilotulituksia tuolla rannassa Islannin yliopiston lähettyvillä. Ja onneksi lähdin, alkoi meinaan laiskottaa aiemman kävelylenkin jälkeen.. Rannassa oli kuitenkin niiin kaunista! Vastarannalla asutuksen valot näytti valonauhalta ja sieltä täältä kohoili ilotulituksia mustalle taivaalle. Ja nää ei siis ollu mitään kissanpieruja, vaan ihan verrattavissa vaikka Turun kaupungin ilotulituksiin. Sillä erotuksella, että ihmiset maksoi ne tulitteet itse. Lapset oli söpöjä sädetikkuineen ja suojalaseineen :)

Rannassa oli tosi pimeää ennen kuin kokko sytytettiin, mutta se sitten valaisikin koko alueen. Ihmiset tapasivat tuttuja ja lämmittelivät ison kokon roihussa. Kokossa oli käytetty joulukuusia ja niitä ihmiset raahasivat perässään ja heittivät kasaan vielä ihan viime minuuteilla ennen sytyttämistä.

Loppiaiseen liittyy Islannissa kaikennäköisiä perinteitä ja satuja. Näillä on ennen joulua joka päivälle joku tonttu tai menninkäinen ja tänään sitten viimeinenkin niistä palaa vuorille, kun 12. yö joulusta koittaa. Jossain luki, että kokon ympärillä saattaa nähdä menninkäisiä tanssimassa ja juhlimassa.. No, itse en ainakaan niitä nähnyt, mutta ehkä mun silmä ei olekaan vielä tarpeeksi harjaantunut... ;)

Kommentit

Lähetä kommentti