Minun Islantini

Riippuu vähän kummalta kantilta katsoo.. puhelimeni nimittäin päätti hajota ja ilmeisen totaalisesti. Ensin ajattelin, että se on vain akku ja homma hoituu, kun saan jostain uuden akun, mutta tänään puhelin ei ole suostunut käynnistymään enää ollenkaan. Ei reagoi käytännössä mihinkään, vähän väläyttää valoja, kun yrittää käynnistää. Googlettelin hieman ja taitaa olla emolevy rikki. En tiedä, kannattaako sitä edes yrittää korjata.. Tällaisten ongelmien kanssa ei aina ole niin siistiä asua täällä jumalan selän takana. Mielenkiintoiset ajat edessä, kun mulla on käytössä ainoastaan Wouterin vanha kunnon Nokia 3310. Wouter on sitä mieltä, että muuta ei ihminen tarvitse... Tuleepahan vähän pakostakin some-detoxia, joka kai ei ole sinänsä huono juttu. Jännästi kuitenkin tämä tilanne ahdistaa - on ihan puolikas olo, kun taskussa ei ole puhelinta (tai siis puhelinta, jolla voi tehdä muutakin, kuin soittaa). Noh, katsotaan, menen tiistaina käymään Ísafjördurissa ja voipi olla, että tulen sieltä...

Viikko on ollut yhtä päivää lukuun ottamatta (en enää muista, mikä päivä oli kyseessä, koska en enää juuri tiedä viikonpäivistä) hyvin verkkainen ja hiljainen. Tänään en oikeastaan ole tehnyt mitään, vaikka on kuitenkin ollut työpäivä. Haettiin aamulla varastosta kahvilan terassille pöydät ja tuolit. Sitten mulla piti olla kahden tunnin ratsastus asiakkaiden kanssa, mutta he päättivätkin olla ilmaantumatta paikalle. Eikä tämä ollut todellakaan ensimmäinen kerta.. Ei mua haittaa odotella tallilla ja puuhailla heppojen kanssa, tai vaikka juoda teetä ihmisiä odotellessa, mutta kyllä se aina silti jaksaa ihmetyttää, kun ihmiset tekee näin. Ymmärrän, että ollaan lomalla, vielä todennäköisesti roadtripilla ja aikataulut voivat heittää tai tuleekin jotain muuta tai yksinkertaisesti vaikka sään vuoksi ei vaan huvita ratsastaa. Jos on kuitenkin tehnyt varauksen (niin kuin nämäkin ihmiset olivat tehneet), ei homman hoitamiseen tarvittaisi kuin yksi soitto - hei, me ei muuten tullakaan, sori ja ...

.. eikä nyt puhuta rannalla kävelystä tai laukkailusta hevosten kanssa. Kahvilan aidot belgialaiset vohveliraudat puhdistetaan palaneesta rasvasta ja taikinasta vesi-hiekka-puhaltamalla. Se on.. melko hiekkaista ja märkää hommaa. Naama ja päänahka saivat kevyehkön hiekkakuorinnan samalla. Wouterilla on taas vähän projekteja. Yhdellä farmilla rakennetaan uutta taloa ja Wouter on luvannut auttaa siinä.. eli tietysti siellä ravaavat myös me muutkin, Luisa ja Ellen enimmäkseen. Sitten on niitä pienempiä projekteja, esimerkiksi tallipihaa piti "siivota".. eli oikeastaan se nyt oli vain yksi tekosyy Wouterille leikkiä traktorillaan ja nyt meillä on erikokoisia maakasoja ympäri tallin pihaa. Todella "siistiä". Mutta onhan siellä toki mukavampi kävellä, kun jalat ei uppoa mutaan.. Wouter antaa mun aika vapaasti puuhata omia juttujani, joka on pelkästään hyvä juttu. Uskoisin, että hän myös arvostaa sitä, ettei tarvitse olla koko ajan mulle kertomassa, mitä pitää teh...

Piipahdin paikallisella huoltoasemalla (täällä meidän kylässä ei ole kauppaa ollenkaan) ostamassa raejuustoa ja vanulappuja ja nappasin lisäksi 10 kpl kananmunia koriin. Maksoin ja siinä vaiheessa vasta sisäistin lapussa lukeneen kananmunakennon hinnan... 910 ISK, joka on jota kuinkin 7,5 €. Islannissa kallistako..... eeei suinkaan. Okei, pienellä huoltoasemalla hinnat ovat vielä normaalia korkeammat, mutta SILTI. Eilen pääsin ihan niihin omiin hommiinikin, kun neljä asiakasta oli varannut pidemmän ratsastusvaelluksen. Jännästi kaikki kyllä tuli selkärangasta, ei tarvinnut paljoa miettiä. Joessa vesi on toukokuun runsaiden sateiden jälkeen to-del-la korkealla, en muista, että olisin viime kesänä kastunut ollenkaan jokea ylittäessä. Nyt jo ensimmäisen ylityksen jälkeen Mön kauhoi syvässä vedessä sen verran paljon, että mulla oli sukat märkänä ja kenkä täynnä vettä. Ja ylityksiä oli tulossa vielä ainakin viisi lisää :D Onnekseni ostin muutamat merinovillasukat reissuun mukaan ja niiden...

Täällä sitä ollaan, käynnistelemässä kesää 2018.  Tapasin Charlyn jo Reykjavíkissa ja aamulla lentokentällä uuden tytön Frannin. Lento oli myöhässä, joka ei sinänsä ole Islannin sisäisillä lennoilla (ja varsinkin lennoilla Ísafjörduriin) mitenkään epätavallista. Tällä kertaa syy ei kuitenkaan ollut sää, vaan yksinkertaisesti se, että pilotti oli kipeä eikä tuuraajaa meinannut löytyä. Aluksi oli epäselvää, päästäänkö lentämään ollenkaan. Ísafjörduriin lentävät pilotit ovat käyneet ihan omat kurssinsa, koska kenttä kuuluu niihin haastavimpiin. Eli ihan joka pilotti ei tähän tuuraajaksi kelvannut. Puolilta päivin saavuttiin kuitenkin vuonoille, Wouter ja Luisa olivat meitä vastassa. Mikään ei ole muuttunut, ajattelin, kun kaikki neljä tyttöä notkuttiin rautakaupan kassan lähistöllä, kun Wouter juoksenteli hyllyjen välissä ostoslistansa kanssa.  Muutin tyttöjen kanssa ensin muutamaksi yöksi tähän isoimpaan taloon, jota kutsutaan "workshopiksi" (lähinnä siksi, että tois...