Olipas aikamoinen iltapäivä ja ilta tallilla. Kaja tuli viiden maissa tähän majatalolle ja juotiin vettä, kahvia ja olihan siinä punkkupullokin pöydässä. Urheasti Kaja joi ensin vettä, autolla kun oli. Yhden vesilasin jälkeen Kaja vilkaisi muhun kysyvästi ja nauroin, että joo kyllä mä voin ajaa. Siitä se ajatus sitten lähti. Minä mammojen juoppokuskina.
Päästiin me tallillekin ja tehtiin lyhyt lenkki Eyjan ja Vinurin kanssa. Kaja jäi siivoamaan tallia. Päätin mennä Kiljalla, vaikka se käyttäytyikin vähän huonosti tossa pari päivää sitten Kjartanin kanssa.. Päästin sen juoksemaan maneesiin ensin muutaman kierroksen ennen kuin kiipesin selkään. Ihan turhaan jännitin, Kilja oli aivan mahtava. Niiiiin hienoa tölttiä, ravia ja laukkaa ja kaikkea. Eikä mitään pomppimista mihinkään suuntaan. Ai että! Kilja on melkeen kuin "big horse" eli siis kuin oikean hevosen kokoinen hevonen. Kun täällä puhutaan muista kuin issikoista niin ne on siis "big horses". Kiljalla on ison hevosen askeleet ja on muutenkin isokokoinen issikaksi ja ehkä sen takia tykkäänkin siitä niin paljon. Sanoinkin Kajalle ja Eyjalle, että Kilja on sellainen issikka, jonka voisin kuvitella omistavani joskus.
Viddi ja Finnur oli käyneet tallilla ja Finnur oli menossa kisoihin ja siinä sitten pohdittiin sekunnin ajan, että mennäänkö katsomaan. No mentiinhän me. Mammat jatko reivaamista ja otti konjakkipullon matkaevääksi.. Meitsi ajoi. Viddi oli sanonut, että ne kisat on uudessa isossa ratsastushallissa jossain Kópavogurissa. Ajeltiin sinne päin ja siis mullahan nyt ei ollu mitään hajua, missä se halli on, joten oli pakko luottaa mammojen navigointikykyyn. Käytiin tallialueen pihalla kääntymässä ja toteamassa, että tuolla se halli on, mutta miten sinne oikein pääsee.. Pyörittiin noissa prkeleen liikenneympyröissä ja vähemmästäkin menee suuntavaisto solmuun :D Niitä ympyröitä on täällä oikeesti 50m välein..
No päästiin sitten sen ison hallin pihalle ja ehdittiin jo tuulettaa, mut pikkasen heräs epäilykset, kun sisältä tuli sortsiasuisia tyttöjä... Siis mikä halli tämä nyt on? Mammat alko selvittää asiaa ja selvisi, että ollaan jossain urheiluhallilla... Ja eikun autoon ja takasin päin. Mentiin sinne samalle tallialueelle, jossa jo kerran pyörittiin ja katsottiin tällä kertaa oikealle. No siellähän se ratsastushalli oli...... Oltiin katsottu vaan vasemmalle ja etsitty sitä kaikkein isointa rakennusta. Naurettiin vaan kippurassa ja sovittiin, ettei kerrota kellekään tästä seikkailusta.
Finnur sijoittui hienosti kolmanneksi!! Kilpaili kaverinsa hevosella ja oli ensimmäistä kertaa sen selässä, joten aika hyvin.
Seuraava seikkailu alkoi, kun todettiin siinä klo 22 illalla kotiin lähtiessä, että kaikilla on hirveä nälkä. Eipä siitä sit sen enempää :) Saatiin ruokaa muutaman mutkan jälkeen.
Nyt lähen hakemaan Kajaa ja siivotaan koko talli ja ratsastetaan kaikki hevoset ;)
Bless

Kommentit
Lähetä kommentti