Lähdettiin torstai-aamulla ajamaan Höfnistä kohti Seydisfjörduria. Mä ajoin koko matkan, yhteensä suunnilleen 300 km. Maisemat oli aivan käsittämättömiä, parhaat tähän mennessä. Tie meni pitkät pätkät vuoren rinteillä, toisella puolella kohosi pystysuorana vuori ja toisella puolella kimmelsi turkoosi meri. Ja siis en tiiä, onko mulla mennyt jotain ohi ja ehkä kaikki muut tämän tiesi, mutta Islannissa on POROJA! Me nähtiin monta porolaumaa laiduntamassa tällä matkalla. Yksi erityinen porokohtaaminen oli, kun näin jo kaukaa, että tien viertä jolkottelee yksinäinen poro. Se pysähtyy ja kääntyy katsomaan meitä, aivan kuin odottaakseen, että koska voi ylittää tien. Hidastan vauhtia ja ihan kuin poro olisi tajunnut, että annan tietä ja lähti jolkottelemaan yli tien vauhdilla. Naureskeltiin, että tästä puuttu vain, että se olis vielä moikannut kiitokseksi.
Loppumatka Egilsstadirista Seydisfjörduriin oli vuoren ylitys. Meijän Subaru puski ylös vuorenrinnettä ja maisemat muuttui TODELLA lumisiksi. Siis idässä ja pohjoisessa on ihan talvi vielä, toukokuun alussa. Alettiin sitten laskeutumaan vuorelta alas Seydisfjördurin vuonoon ja siis en ehkä oo nähnyt mitään niin kaunista maisemaa ikinä. Kylä oli söpö ja sympaattinen, tosi pieni tietysti niin kuin täällä kaikki Reykjavíkia lukuunottamatta (ja oikeestaan sekin on aika pieni..). Meidän hostelli oli aika persoonallinen tapaus. Siellä oli kaikki huonekalut eri paria, hylkeen nahkoja seinillä ja keittiössä Ikean astiastoa. Meitä oli hostellissa vastassa Kaliforniasta kotoisin oleva mies, joka oli kyllä poltellut jotain muuta kuin ihan tavallista tupakkaa.. Sen verran oli huteraa menoa ja jututkin vähän outoja :) Käytiin illalla istuskelemassa Kaffi Lárassa, josta saa paikan omaa olutta. Mukava tunnelma, vaikka me oltiinkin oikeastaan ainoat asiakkaat. Kylä on ihan hiljainen vielä, kesällä sielläkin sitten on enemmän elämää.. Seydisfjördur on vähän sellainen taiteilijakylä, jonka kuvaan tämä meidän hostellinkin tyyppi sopi mainiosti.
Tänään aamulla sitten jätimme taitelijakylän ja hippihostellin, ylitettiin taas vuori (Seydisfjördurista ei pääse pois mitään muuta kautta, autolla siis) ja jatkettiin matkaa kohti pohjoista. Mývatn oli tämän päivän kohde ja myös yövytään täällä. Matka oli luminen, sohjoinen ja harmaa. Jäi kaksi päänähtävyyttäkin, Dettifoss ja Krafla, näkemättä, koska tiet oli suljettuja. Siis kertakaikkiaan täällä on niin talvi vielä, ettei noi tiet oo auki. Huokaus. Noh kierreltiin tässä Mývatnin ympäristössä autolla ja kävellen. Dimmuborgirissa tehtiin parin kilsan kävelylenkki, sielläkin lumisohjossa taapertaen. Dimmuborgirissa asuu kuulemma peikkoja, trolleja ja joulutontutkin. Siinä kun taaperrettiin näin monta kertaa kalliomuodostelmissa ja isoissa kivissä vilaukselta ruttuisen peikon naaman, isoja leukoja, neniä tai silmiä. Mutta kun yritti katsoa uudellaan ja tarkemmin, en nähnytkään enää mitään. Jännä juttu...
Autettiin myös yhdellä pikkutiellä pariskuntaa, joka oli jäänyt jumiin lumeen autonsa kanssa. Ja siis se auto oli niin totaalisen jumissa, et ei se liikkunu yhtikäs mihinkään. Kannettiin pieniä kiviä renkaiden taakse, jotta saatais jotain pitoa, mut ei. Ei liikahtanutkaan.. Varmaan vartin verran ähkittiin sitä, mut sit todettiin, et pakko niiden on soittaa johonkin hinauspalveluun. Se auto oli vielä sellainen camping-auto, vähän niinkuin asuntoauto ymmärtääkseni. Eli painoikin ihan hemmetisti..
Mývatn ilta päättyi pienempään versioon Blue Lagoonista. Tämän paikan nimi on Jardbödin. Vesi oli tosi sinistä, ei niin valkoista kuin Blue Lagoonissa. Rikki haisi, mutta ei se haitannut. Ihana rentoutumishetki reissaajille ja autossa istumisen jälkeen.
Huomisen suunnitelmiin tuli sellainen muutos, että ajetaankin täältä Mývatnilta ensin Húsavíkiin ja sieltä vasta Akureyriin. Etäisyydet ei oo pitkiä huomiselle ja kun ehdittiin näkemään Mývatn jo tänään, niin ei meillä oo mitään muuta kuin aikaa.
Nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna jatkaa matkaa. Bless!
Loppumatka Egilsstadirista Seydisfjörduriin oli vuoren ylitys. Meijän Subaru puski ylös vuorenrinnettä ja maisemat muuttui TODELLA lumisiksi. Siis idässä ja pohjoisessa on ihan talvi vielä, toukokuun alussa. Alettiin sitten laskeutumaan vuorelta alas Seydisfjördurin vuonoon ja siis en ehkä oo nähnyt mitään niin kaunista maisemaa ikinä. Kylä oli söpö ja sympaattinen, tosi pieni tietysti niin kuin täällä kaikki Reykjavíkia lukuunottamatta (ja oikeestaan sekin on aika pieni..). Meidän hostelli oli aika persoonallinen tapaus. Siellä oli kaikki huonekalut eri paria, hylkeen nahkoja seinillä ja keittiössä Ikean astiastoa. Meitä oli hostellissa vastassa Kaliforniasta kotoisin oleva mies, joka oli kyllä poltellut jotain muuta kuin ihan tavallista tupakkaa.. Sen verran oli huteraa menoa ja jututkin vähän outoja :) Käytiin illalla istuskelemassa Kaffi Lárassa, josta saa paikan omaa olutta. Mukava tunnelma, vaikka me oltiinkin oikeastaan ainoat asiakkaat. Kylä on ihan hiljainen vielä, kesällä sielläkin sitten on enemmän elämää.. Seydisfjördur on vähän sellainen taiteilijakylä, jonka kuvaan tämä meidän hostellinkin tyyppi sopi mainiosti.
Tänään aamulla sitten jätimme taitelijakylän ja hippihostellin, ylitettiin taas vuori (Seydisfjördurista ei pääse pois mitään muuta kautta, autolla siis) ja jatkettiin matkaa kohti pohjoista. Mývatn oli tämän päivän kohde ja myös yövytään täällä. Matka oli luminen, sohjoinen ja harmaa. Jäi kaksi päänähtävyyttäkin, Dettifoss ja Krafla, näkemättä, koska tiet oli suljettuja. Siis kertakaikkiaan täällä on niin talvi vielä, ettei noi tiet oo auki. Huokaus. Noh kierreltiin tässä Mývatnin ympäristössä autolla ja kävellen. Dimmuborgirissa tehtiin parin kilsan kävelylenkki, sielläkin lumisohjossa taapertaen. Dimmuborgirissa asuu kuulemma peikkoja, trolleja ja joulutontutkin. Siinä kun taaperrettiin näin monta kertaa kalliomuodostelmissa ja isoissa kivissä vilaukselta ruttuisen peikon naaman, isoja leukoja, neniä tai silmiä. Mutta kun yritti katsoa uudellaan ja tarkemmin, en nähnytkään enää mitään. Jännä juttu...
Autettiin myös yhdellä pikkutiellä pariskuntaa, joka oli jäänyt jumiin lumeen autonsa kanssa. Ja siis se auto oli niin totaalisen jumissa, et ei se liikkunu yhtikäs mihinkään. Kannettiin pieniä kiviä renkaiden taakse, jotta saatais jotain pitoa, mut ei. Ei liikahtanutkaan.. Varmaan vartin verran ähkittiin sitä, mut sit todettiin, et pakko niiden on soittaa johonkin hinauspalveluun. Se auto oli vielä sellainen camping-auto, vähän niinkuin asuntoauto ymmärtääkseni. Eli painoikin ihan hemmetisti..
Mývatn ilta päättyi pienempään versioon Blue Lagoonista. Tämän paikan nimi on Jardbödin. Vesi oli tosi sinistä, ei niin valkoista kuin Blue Lagoonissa. Rikki haisi, mutta ei se haitannut. Ihana rentoutumishetki reissaajille ja autossa istumisen jälkeen.
Huomisen suunnitelmiin tuli sellainen muutos, että ajetaankin täältä Mývatnilta ensin Húsavíkiin ja sieltä vasta Akureyriin. Etäisyydet ei oo pitkiä huomiselle ja kun ehdittiin näkemään Mývatn jo tänään, niin ei meillä oo mitään muuta kuin aikaa.
Nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna jatkaa matkaa. Bless!
Kommentit
Lähetä kommentti