Ei oo jotenkin enää tehnyt mieli kirjoitella, kun aika täällä alkaa käydä jo niin vähiin. On ollut ihania pitkiä päiviä tallilla, koko päivän brunssi kavereiden majatalon takapihalla, sinfoniakonserttia, Euroviisuja... Sääkin on ollut niin keväinen, kuin se vaan Islannissa taitaa ikinä olla, aurinko paistaa ja n. +10 astetta. Auringossa ja tuulettomassa paikassa on pystynyt helposti olemaan ihan t-paidallakin, mä itse asiassa vähän paloinkin rintakehästä tällä meidän brunssilla...
Tallilla päivät kuluu hujauksessa. Nyt mulla on itse asiassa enää yksi meidän tallin hevosista kokeilematta, eli nopeesti laskettuna oon ratsastanut jo 12 eri hevosta. Jäljellä on enää nuori Gjarri. Uudet tuttavuudet tältä viikolta ovat Máni ja Gilja, molemmat muistaakseni 7-vuotiaita. Gilja on toosi iso tamma issikaksi ja liikkeet on melkeen ku ihan "isoilla" hevosilla. Oon varma, että siitä tulee tosi hieno vielä. Sen liikkeet on tosi näyttävät ja vahvat. Harmi, etten koittanut sitä aikaisemmin, meistä olisi voinut tulla ihan hyvännäkönen pari, jos olisin muutaman viikon ajan ratsastanut sitä.. Máni on söpö ruuna, joka on tosi herkkä pohkeelle. Árni on ratsastanut Mánia nyt tosi paljon. Giljassa ja Mánissa on sellaista tosi valloittavaa nuoruutta ja yritteliäisyyttä. Ne on jollain tavalla niin viattomia vielä, ei oo vielä keksinyt mitään temppuja, miten päästä vähän helpommalla, vaan ne ihan tosissaan yrittää ja on täynnä intoa, kun joku vie heidät maastolenkille. Ihan kuin ne sanois, "mä osaan, mä osaan, anna mä näytän!" ja sitte töltätään niin hienosti.. tai ainakin jotain sinne päin :)
Tänään on vähän pilvisempi päivä ja yöllä satoi vähän vettä, ilma tuoksuu raikkaalta. Suomessakin huomaa saman ilmiön sateen jälkeen, mutta täällä se on jotenkin vielä selkeämpi ero. Täällähän on edelleen sitä Eyjafjallajökullin purkauksen tuhkaa ilmassa ja ainakin Eyja sanoo, että välillä muutaman kuivan päivän jälkeen sen tuntee keuhkoissa.
Enää puolitoista viikkoa.. Vaikka siihen mahtuu vielä monta tallipäivää ja Ninnin ja Lauran tulo tänne, niin olo on niin hirveän haikea jo. Tuntuu, että itku on lähellä koko ajan ja silmät voi kostua ihan koska tahansa. Kaikki on jotenkin niin hyvin juuri nyt. Tallillakin olen jo niin osa porukkaa ja nekin taitaa jäädä kaipaamaan mua ainakin melkein yhtä paljon kuin mä heitä. Kaja on jo höpöttänyt, että mun täytyy tulla takaisin ainakin marraskuussa, pääsiäisenä ja kesällä. Kuulemma jos tuun marraskuussa, niin ne ottaa muutaman nuoren talliin mulle ja Árnille koulutettavaksi. Kun täällähän siis hevosilla on tosiaan loma yleensä syyskuusta jonnekin joulukuulle, taisin kerran siitä jo täälläkin mainita ehkä.. Mutta nuoria otetaan joskus vähän aikaisemmin ehkä noin kuukauden ajaksi ja sitten ne viedään takaisin laitumelle. Ja jos tulen ensi kesänä takaisin, niin aletaan ehkä suunnittelemaan jotain useamman päivän vaellusta ylämaille.
Katlaa kävi katsomassa kaksi suomalaista tyttöä tällä viikolla, heillä on tällainen myyntiprojekti eli etsivät issikoita täältä ja yrittävät myydä hevoset Suomeen tai Ruotsiin. Heillä molemmilla on omat issikat Suomessa ja sovittiin, että meen kesällä käymään ja tutustumaan suomalaiseen issikkatalliin. Harmi, kun Turun lähellä ei oikein ole noita talleja, tämäkin talli on Tuusulassa.. Mutta jos hyvin käy, niin Katla saattaa siis muuttaa Suomeen :)
Mutta nyt mun pitäisi vaan nauttia näistä viimeisistä päivistä ja lopettaa tämä sureminen. Vaikka kai se toisaalta on ihan oikeutettuakin surra, on tämä kuitenkin yhden aikakauden päätös. Tulen tänne varmasti vielä takaisin, mutta ei se ole kuitenkaan ihan samanlaista enää. Silloin ei ole enää noita vaihtarikavereita täällä eikä muutenkaan niitä ympyröitä. Ja tottakai onhan se kiva tulla Suomeenkin, siellä oottaa perhe, kaverit, kesä, mökki, työt... Töistäkin sain jo esimieheltäni sähköpostia, että mua odotetaan jo ja tervetuloa takaisin.. :)
Bless!
Tallilla päivät kuluu hujauksessa. Nyt mulla on itse asiassa enää yksi meidän tallin hevosista kokeilematta, eli nopeesti laskettuna oon ratsastanut jo 12 eri hevosta. Jäljellä on enää nuori Gjarri. Uudet tuttavuudet tältä viikolta ovat Máni ja Gilja, molemmat muistaakseni 7-vuotiaita. Gilja on toosi iso tamma issikaksi ja liikkeet on melkeen ku ihan "isoilla" hevosilla. Oon varma, että siitä tulee tosi hieno vielä. Sen liikkeet on tosi näyttävät ja vahvat. Harmi, etten koittanut sitä aikaisemmin, meistä olisi voinut tulla ihan hyvännäkönen pari, jos olisin muutaman viikon ajan ratsastanut sitä.. Máni on söpö ruuna, joka on tosi herkkä pohkeelle. Árni on ratsastanut Mánia nyt tosi paljon. Giljassa ja Mánissa on sellaista tosi valloittavaa nuoruutta ja yritteliäisyyttä. Ne on jollain tavalla niin viattomia vielä, ei oo vielä keksinyt mitään temppuja, miten päästä vähän helpommalla, vaan ne ihan tosissaan yrittää ja on täynnä intoa, kun joku vie heidät maastolenkille. Ihan kuin ne sanois, "mä osaan, mä osaan, anna mä näytän!" ja sitte töltätään niin hienosti.. tai ainakin jotain sinne päin :)
Tänään on vähän pilvisempi päivä ja yöllä satoi vähän vettä, ilma tuoksuu raikkaalta. Suomessakin huomaa saman ilmiön sateen jälkeen, mutta täällä se on jotenkin vielä selkeämpi ero. Täällähän on edelleen sitä Eyjafjallajökullin purkauksen tuhkaa ilmassa ja ainakin Eyja sanoo, että välillä muutaman kuivan päivän jälkeen sen tuntee keuhkoissa.
Enää puolitoista viikkoa.. Vaikka siihen mahtuu vielä monta tallipäivää ja Ninnin ja Lauran tulo tänne, niin olo on niin hirveän haikea jo. Tuntuu, että itku on lähellä koko ajan ja silmät voi kostua ihan koska tahansa. Kaikki on jotenkin niin hyvin juuri nyt. Tallillakin olen jo niin osa porukkaa ja nekin taitaa jäädä kaipaamaan mua ainakin melkein yhtä paljon kuin mä heitä. Kaja on jo höpöttänyt, että mun täytyy tulla takaisin ainakin marraskuussa, pääsiäisenä ja kesällä. Kuulemma jos tuun marraskuussa, niin ne ottaa muutaman nuoren talliin mulle ja Árnille koulutettavaksi. Kun täällähän siis hevosilla on tosiaan loma yleensä syyskuusta jonnekin joulukuulle, taisin kerran siitä jo täälläkin mainita ehkä.. Mutta nuoria otetaan joskus vähän aikaisemmin ehkä noin kuukauden ajaksi ja sitten ne viedään takaisin laitumelle. Ja jos tulen ensi kesänä takaisin, niin aletaan ehkä suunnittelemaan jotain useamman päivän vaellusta ylämaille.
Katlaa kävi katsomassa kaksi suomalaista tyttöä tällä viikolla, heillä on tällainen myyntiprojekti eli etsivät issikoita täältä ja yrittävät myydä hevoset Suomeen tai Ruotsiin. Heillä molemmilla on omat issikat Suomessa ja sovittiin, että meen kesällä käymään ja tutustumaan suomalaiseen issikkatalliin. Harmi, kun Turun lähellä ei oikein ole noita talleja, tämäkin talli on Tuusulassa.. Mutta jos hyvin käy, niin Katla saattaa siis muuttaa Suomeen :)
Mutta nyt mun pitäisi vaan nauttia näistä viimeisistä päivistä ja lopettaa tämä sureminen. Vaikka kai se toisaalta on ihan oikeutettuakin surra, on tämä kuitenkin yhden aikakauden päätös. Tulen tänne varmasti vielä takaisin, mutta ei se ole kuitenkaan ihan samanlaista enää. Silloin ei ole enää noita vaihtarikavereita täällä eikä muutenkaan niitä ympyröitä. Ja tottakai onhan se kiva tulla Suomeenkin, siellä oottaa perhe, kaverit, kesä, mökki, työt... Töistäkin sain jo esimieheltäni sähköpostia, että mua odotetaan jo ja tervetuloa takaisin.. :)
Bless!
Kommentit
Lähetä kommentti