Mitä minuun jää

Mitä jään ikävoimään?

Aamuisia ja iltaisia kävelyjä koirien kanssa, kun haetaan tai viedään hevoset laitumelle. Iltojen istuskeluhetkiä ulkona tallin edessä, teekuppi kädessä, katsellen vihreitä laitumia ja vuoria. Meri ja sen äänet kuuluvat tallille hyvin. Jään ikävöimään kahvilaa, sen tunnelmaa ja ihmisiä. Täällä on vietetty monta hyvää iltaa. Välillä riehakkaammin ja useimmiten vain iltateen (tai iltaoluen) ääressä. Jään ikävöimään puhdasta ilmaa, jota on niin hyvä hengittää. Täällä tuntee myös luonnonvoimat ihan eri tavalla kuin Suomessa. Kun pysähtyy hetkeksi, oppii huomaamaan, että tuuli on joka päivä vähän erilainen. Ja no tietysti, jään ikävöimään hevosia ja ratsastamista. Laaksoa ja vuoria, jotka näyttävät joka päivä erilaisilta. Reitti pysyy samana, mutta aina on jotain uutta nähtävää, kun katselee ympärilleen. Jään ikävöimään niitä pieniä onnistumisen tunteita, kun oppii tuntemaan hevoset ja huomaa erot niissä päivien välillä. On myös hauskaa, miten alussa sitä niin kompasteli hevosten nimien ja tunnistamisen kanssa ja nyt tunnistan ne pyllyn muodosta, otsatukan viuhahduksesta, silmien koosta, jalkojen pituudesta tai hännän väristä. Ihmisistä eniten jään kaipaamaan jo lähteneitä Chasea ja Teresaa ja tietenkin hullunkurista pomoani, Wouteria. 

Mitä en jää ikävöimään?

Sitä yksikaistaista tunnelin perkelettä. Aina yhtä stressaava ajaa. Vinkkinä, jos joku sinne joskus joutuu: jos näet vastaantulevan auton valot, ota heti seuraava levennys eikä sitä seuraavaa. Ihan liian monta kertaa nähnyt (ja myös itse kerran syyllistynyt tähän), että arvioidaan etäisyys ja nopeus väärin ja sitten ollaankin läheltä piti -tilanteessa. En myöskään jää ikävöimään ruokaa, en sitten yhtään. Okei, kahvilan sämpylät, kakut ja keitot ovat hyviä, mutta muuten ruokailu täällä on kyllä ollut kaikkea muuta kuin terveellistä. Kaipaan jo raikkaita salaatteja, vihanneksia.. mitä tahansa terveellistä. Nuudelit tulevat jo korvista ulos. 

Siinä ne huonot asiat taisivat ollakin. 

Mitä ikävöin Suomesta?

Jossei puhuta ihmisistä, niin ikävöin ehkä eniten sellaista arjen pientä luksusta, kaikkia mun hömppäkosmetiikkatuotteita jne. Ja ylipäätään sitä, että kaikenlaisten tuotteiden saatavuus on pikkasen parempi kuin täällä. Jos joku tuote loppuu, uuden saa kaupasta hetkessä. Täällä joutuu miettimään enemmän, onko joku ajamassa Ísafjörduriin lähipäivinä vai ei, tai pitääkö se tuote tilata tukusta tai sitten tyytyä vain johonkin vaihtoehtoiseen tai oppia olemaan ilman :D Luulen, että tekee myös hyvää päästä kaupungin vilinään, vaikka se tuntuu varmaan alussa aika oudolta. Elämisen rytmi muuttuu taas aivan täysin. Ja ruokaa, kunnon ruokaa ikävöin todella paljon. Onneksi meillä on brunssi heti maanantaiaamuna meillä kotona <3 

Mitä minuun jää?

Kun asuu syrjäisessä ja pienessä kylässä, oppii arvostamaan monia asioita ihan eri tavalla. Täällä ei esimerkiksi lähdetä kauppaan ihan tosta noin vaan, pienet arjen itsestäänselvyydet kotona Suomessa eivät täällä ole ollenkaan niitä. Tukkuauto tuo ruokaa pari kertaa viikossa, joskus siellä on juuri tilatut tavarat, useimmiten ei. En mielestäni koskaan ole ollut mikään hienohelma ja tallillakin on ryvetty pienestä asti, mutta ehkä tämän kesän jälkeen muhun jäi pieni palanen maalaistyttöä. Täällä tehdään, hiotaan, maalataan, korjaillaan, siivoillaan, kannetaan, nostetaan.. mitä töitä nyt ikinä onkin tehtävänä. Kaikki tehdään täällä itse. Oon myös oppinut sitä kuuluisaa islantilaista tehokkuutta - mennään eikä meinata. Hevosten ja asiakkaiden kanssa touhuamisessa ja homman pyörittämisessä tarvitaan tietynlaista rock'n'rollia. Wouterin kanssa työskentely on opettanut kärsivällisyyttä ja irti päästämistä - kun pomolla on huono päivä, ei se ole mitään henkilökohtaista mua vastaan. Ilmoilla saattaa olla tiuskimista ja vähän pahaa mieltä, mutta niistä kannattaa päästää vaan irti. Tai kun Rúna kerta toisensa jälkeen unohtaa siivota tallin, voisi siitä vetää hirveät kilarit, mutta sen sijaan muistutan uudestaan, teen itse ja päästän irti. Useimmiten muutokset päivän suunnitelmiin ovat täällä enemmän sääntö kuin poikkeus, esimerkiksi ihmiset kävelevät kahvilaan sisään ja haluavat ratsastamaan. Muutokset ja epäsäännöllisyys ovat opettaneet joustavuutta, välillä ajattelen, että mikään ei enää järkytä mun tasapainoa - kaikki järjestyy. Tuntuu myös tärkeältä alkaa huolehtia itsestäni ja keskittyä itseeni vielä enemmän. Katsotaan, mitä keksin. Mielessä on tällä hetkellä joogan aloittaminen, se tosin on ollut mielessä pitkään, mutta nyt tuntuu oikealta hetkeltä aloittaa. 

Ja Islanti, se minuun jää. Tai se on minussa. Niin kuin Satu Rämö osuvasti sanaleikittelee kirjassaan Islantilainen voittaa aina: tulen ja jään maa. Tulen ja jään. Tulin ja jäin. 


Bless.