.. oli muuten tärkeässä roolissa meidän roadtripillä. Ja myöskin taito nauraa epäonnelle ja "surkeiden sattumusten sarjalle".
Taisin jo sanoakin, että sää on ollut todella surkea täällä. Tänäänkin sataa. Ylläri. Meidän eka reissupäivä lähti käyntiin aamulla 08:45 neljän ihmisen voimin, lähdettiin kipuamaan "mun" autolla ensimmäisen vuoren rinnettä. Ensimmäinen etappi oli vesiputous Dynjandi.
Auto nyki tavalliseen tapaansa jo ensimmäisessä ylämäessä. Keli oli surkean märkä ja pian jo sumuverho nielaisi meidät harmaaseen pumpuliin. Käytännössä enemmän tai vähemmän koko päivä ajettiin tässä pumpulissa. Ei ihan hirveästi maisemia tullut kateltua, kun näkyvyys oli enintään 10m. Tunnelma autossa oli kuitenkin odottava, Eoin ja Egle olivat aloittamassa neljän päivän lomaansa ja meidän oli tarkoitus pudottaa heidät Pátreksfjördurissa pois. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Oon melko varma, että karma oli asialla ja iski päin pläsiä heti, kun näki mahdollisuutensa. Vuoristoteillä ei saisi pysähdellä tien reunoille, koska tiet ovat kapeita ja näkyvyys ajoittain todella huono sumun ja mutkien takia. Kirosin ääneen tien varteen pysähtyneitä turisteja, jotka pläräsivät karttaansa. "Mihin täällä muka karttaa tarvii, kun täällä on tasan yksi tie??". Jepjep. Jossain kohtaa tienvarren kyltissä vilahti Pátreksfjördur, mutta kun tuli risteys, niin viittoja ei enää ollutkaan. Kartturi ja kaksi muuta vahvistusta sanoivat, että suoraan vaan ja mähän posottelin tyytyväisenä, kun sain asfalttia renkaiden alle. Ajettiin ja ajettiin. Vuoria, vuonoja, vuoria, vuonoja. Jossain vaiheessa Rúna havahtui, että nyt on jokin pielessä. Bensamittarikin alkoi näyttää uhkaavalta ja täällä ei bensa-asemia ole ihan joka mutkan takana. No, kaivettiin mekin sitten se kartta esiin ja jouduttiin toteamaan, että joo, pieleen meni. Suurin piirtein ainoa risteys koko matkalla ja me ajettiin ohi. Eikä mitenkään ihan vähän ohi, vaan lähemmäs 150km ohi :D Rúna soitti Wouterille, että missäköhän täällä on lähin bensa-asema. Pientä panikointia oli ilmassa, pari U-käännöstä, kun ei oltu ihan varma suunnasta, mutta onneksi bensa-asema oli lähempänä kuin arvattiinkaan, käytännössä sen seuraavan mutkan takana tällä kertaa. Huhh. Niin ja tähän osuuteen mahtui myös aivan karsea vuoristotien pätkä, kun multa loppui pyyhkijäneste ja vastaantuleva auto heitti kurat mun etulasiin. Takana oli autoja enkä voinut pysähtyä ja tietysti sadekin lakkasi juuri, kun sitä olisi eniten tarvittu. Tihrustin tietä pienestä reiästä ja Rúna roikkui pää ulkona ikkunasta. Mutta sitten sade tuli takaisin, onneksi. Sydän oli kurkussa ja syke 180 vielä aika kauan tämän episodin jälkeen.
Eoin ja Egle jäivät pois Bjarkalundurissa ja me käännettiin Rúnan kanssa auto ympäri ja lähdettiin takaisin sinne, mistä oltiin tultukin. Rúna sätti itseään huolimattomuudesta ja tyhmyydestä, mutta mua lähinnä nauratti. Miten täällä neljän ihmisen voimin voi ajaa NÄIN pieleen? :D Päätettiin ajaa vielä samana päivänä lintukallioille Látrabjargille. Mun oikea polvi alkoi särkeä jossain vaiheessa matkaa ja perille päästessä kipu oli jo todella häiritsevä. Toisaalta ei ihme, tuli istuttua auton ratissa 9h sinä päivänä. Rúnan belgialainen ajokortti ei ilmeisesti käy täällä, joten kuskin vaihtokaan ei oikein ollut mahdollista.
Látrabjargin kuuluisin nähtävyys on lunnit (puffins) ja muutkin lintulajit. Se on myös Euroopan läntisin kolkka. Valitettavasti meidän epäonni jatkui ja lunnit olivat huonon sään takia pääosin muualla ja ne, jotka nähtiin, nukkuivat. Muuten Látrabjarg on todella kaunis ja kalliolla valtavan meren äärellä tuntee itsensä aika pieneksi.
Illaksi päästiin kuitenkin määränpäähän Pátreksfjörduriin ja oikein kivaan pieneen majataloon. Ruoka maistui läheisessä kahvila/ravintolassa ja muutenkin kylä oli todella viehättävä. Muistutti paljon Thingeyriä, mutta kooltaan isompi. Aamulla jatkettiin matkaa kohti Raudisanduria, rantaa, joka on tunnettu punaisesta hiekastaan ja joka jatkuu kilometritolkulla. Toinen reissun pelottavin osuus tapahtui tällä rannalla, nimittäin lintujen hyökkäys. Lapintiirat on täällä ihan hemmetin aggressiivisia! Polku rannalle kulki pesimäalueen poikki ja äkäiset linnut syöksyivät meitä kohti. Kumpikaan meistä ei saanut osumia, mutta kuulen vieläkin korvissani sen uhkaavan lintujen kiljunnan.
Lintujen täyttämän miinakentän jälkeen päästiin lähemmäs rantaa, mutta jouduttiin toteamaan, että nousuveden takia ei päästä itse rannalle, koska välissä oli reilusti vettä. Molemmat oltiin myös pienessä shokissa lintuepisodin jälkeen eikä rannalla hengailu yhtäkkiä kiinnostanut hirveästi kumpaakaan. Paluumatka samaa polkua pitkin oli samanlainen pommitus. Alkoi myös sataa vettä.
Lähdettiin ajelemaan takaisin päin hiljalleen, tarkoitus oli mennä matkalla kuumaan lähteeseen pulikoimaan, mutta sää vain paheni entisestään eikä pulikointi kaatosateessa houkutellut. Sen sijaan pysähdyttiin Bildudalurissa ja siellä Sea Monster- museossa :D täyttä faktaahan tietysti koko museo pullollaan.. hehe. Museo oli kuitenkin todella hyvin tehty ja näki, että sen pystyttämiseen oli nähty vaivaa ja käytetty myös rahaa. Museon yhteydessä oleva kahvilakin oli ihastuttava ja kahvi todella hyvää.
Saavuttiin takaisin Thingeyriin kolmen maissa iltapäivällä. Oli onni palata kotiin, napata koirat takaisin mun hoiviini ja istahtaa tutulle kahvilan sohvalle kahvikupposen ääreen.
Kaikki hyvin.
Bless.
Kommentit
Lähetä kommentti