Minun Islantini

Kun ajaa auringonlaskuun ikkuna auki ja tuuli tuivertaa kostean tukan kuivaksi. Kun onnistuu muuttamaan lennon niin, ettei tarvitsekaan viettää Reykjavíkissa kolmea päivää. Kun meri, vuoret ja laakso näyttävät joka päivä erilaisilta. Kun kahvilassa soi letkeä musiikki ja ihmiset notkuvat sohvilla työpäivän jälkeen. Kun kasvoilla on päivän päätteeksi kevyt rusketus. Kun hevoset hörisevät tervehdykseksi. Kun ihmisten kasvoilla on auringon tuoma onnellinen hymy. Kun asiakkaana on vain mukavia ihmisiä. Kun menee täydestä islantilaisesta paikallisella bensa-asemalla. Kun kahvilasta jää päivän päätteeksi jäljelle pala Skyr-kakkua. Kun ilta-aurinko värjää vuoret punaiseksi. Kun iltatee lämmittää ja koirat nukkuvat jaloissa. Kun pystyy sujuvasti puhumaan englanniksi pohjamaaleista, maaleista ja hiomisesta. Kun nukahtaa väsyneenä ja herää virkeänä. Bless.

Kuluneet pari viikkoa on olleet täynnä hyviä hetkiä, mutta myös jo jäähyväistunnelmia. Gabby lähti viime viikolla, Vilija, Chase ja Teresa tällä viikolla. Erityisesti Chasen ja Teresan lähtö on laittanut mun mielen vähän matalaksi, siinä on meinaan kaksi aivan mahtavaa tyyppiä. Gabby, Chase ja Teresa olivat mun lisäksi vähän tätä "iäkkäämpää" jengiä, joten nyt jäljellä oleva aika on pitkälti tätä isosiskoilua noille 10 vuotta nuoremmille mimmeille. Toki mulla on onneksi Wouter ja Janne täällä vanhempana seurana edelleen.  Game of Thronesin uusi kausi alkoi viime viikolla ja me ollaan nyt kaksi uusinta jaksoa katsottu yhdessä koko Simba family, myös Janne ja Wouter. Kaikki odottavat maanantai-iltoja, jolloin saadaan rojahtaa päivän päätteeksi vierekkäin sohville ja tuijottaa isolta valkokankaalta (yhdessä taloista on sellainen) tätä upeaa sarjaa. Näinä iltoina olen tuntenut erityistä kiitollisuutta, että saan olla täällä. Oli meillä myös vauhdikkaampi reissu heppojen kans...

.. oli muuten tärkeässä roolissa meidän roadtripillä. Ja myöskin taito nauraa epäonnelle ja "surkeiden sattumusten sarjalle". Taisin jo sanoakin, että sää on ollut todella surkea täällä. Tänäänkin sataa. Ylläri. Meidän eka reissupäivä lähti käyntiin aamulla 08:45 neljän ihmisen voimin, lähdettiin kipuamaan "mun" autolla ensimmäisen vuoren rinnettä. Ensimmäinen etappi oli vesiputous Dynjandi.  Auto nyki tavalliseen tapaansa jo ensimmäisessä ylämäessä. Keli oli surkean märkä ja pian jo sumuverho nielaisi meidät harmaaseen pumpuliin. Käytännössä enemmän tai vähemmän koko päivä ajettiin tässä pumpulissa. Ei ihan hirveästi maisemia tullut kateltua, kun näkyvyys oli enintään 10m. Tunnelma autossa oli kuitenkin odottava, Eoin ja Egle olivat aloittamassa neljän päivän lomaansa ja meidän oli tarkoitus pudottaa heidät Pátreksfjördurissa pois. Mutta kuinkas sitten kävikään? Oon melko varma, että karma oli asialla ja iski päin pläsiä heti, kun näki mahdollisuutensa. Vuor...

Loppukesän projektini on nimeltään Una. Tamma, jolla on tukeva kaula ja muhkea peppu eikä siinä välissä ole juurikaan selkää. Issikoilla satula laitetaan aina vähän taaemmas kuin normaalisti, että hevosilla on enemmän tilaa käyttää lapoja varsinkin töltissä. Unan selässä satulalle on tasan yksi paikka, pieni väli kaulan ja pepun välissä. Joka kerta haluaisin laittaa satulan hieeeman taaemmas, mutta ei. Peppu on tiellä. Ja Una on myös todella lihava.  Unasta on melko mahdotonta saada järkeviä kuvia, koska sitä on vaikea ottaa kiinni eikä se näin ollen päästä kovin lähelle. Wouterin mielestä me mätsätään Unan kanssa hyvin, koska Una tarvitsee jonkun, johon se voi luottaa. Molemmat ollaan Wouterin mielestä vähän epäileviä ja ei-niin räiskyviä luonteita (mikä onkin totta..). Wouter haluaisi, että kaivan Unan kuoren alta sitä oikeaa Unaa vähän enemmän esiin ja selvittäisin hänelle tätä "mysteerihevosta". Olen nyt vajaan viikon puuhaillut Unan kanssa ja siitä on jo tullut mu...

Heinäkuun alku on ollut hiljainen meille heppatytöille, valitettavasti. Kaikki ovat vähän ihmeissään, koska luultiin, että nyt se kiire alkaa.. mutta ei se oikeastaan ole alkanut. Kahvilassa sen sijaan riittää vilinää, välillä toki hiljaisempaa sielläkin, mutta työkuormat eivät oikein jakaudu tasaisesti tällä hetkellä. Charly on enimmäkseen ollut töissä kahvilassa ja Clarakin auttelee siellä toisinaan. Sekään ei kuitenkaan ole varsinainen ratkaisu, että kaikki vaan tekevät kahvilassa töitä. Ensinnäkin ihan tilojen puolesta, neljä ihmistä tiskin tapana on pienessä tilassa enemmän kuin tarpeeksi. Toki me kaikki autetaan esim. kahvilan sulkemisaikana, roudataan tiskejä alakertaan, tuodaan puhtaita yläkertaan jne. Mielenkiintoista seurata myöhemmin, millainen on islantilaisten analyysi tästä kesästä. Odotukset oli suuret perustuen viime kesään, mutta yhtäkkiä tilanne onkin aika päinvastainen. Ihmetyksen ja epävarmuuden lisäksi on paratiisissa välillä muitakin varjoja. Vaikka toki i...

Ensinnäkin olen kiitollinen siitä, että lähdin Islantiin. Siitä en oikeastaan voi tarpeeksi itseäni kiittää. Se on tuonut elämääni niin paljon hyvää.  Olen kiitollinen siitä, että Islanti on aina tuonut elämääni ihania ihmisiä (ja myös eläimiä). Niin se on tehnyt tälläkin kertaa. Erityisen kiitollinen olen siitä, että kaikista paikoista, joihin talvella laitoin hakemuksia, juuri Wouter vastasi minulle ja päädyin Thingeyriin. Päätin jo hakemuksia laittaessa, että tartun ensimmäiseen mahdollisuuteen, se toimi viime Islannin reissullakin ja silloin tapasin Eyjan. Ja se toimi nytkin, nyt elämässäni on Thingeyrin pikkuinen kahvila ja sen sekalainen jengi ihania ihmisiä.  Olen kiitollinen siitä, että olen osannut pakata todella järkevästi. Mulla taitaa olla yksi ainut vaate, jota en ole vielä tarvinnut ja käyttänyt. Kaikki muu on tullut tarpeeseen, jopa ne kumisaappaat, joita niin paljon emmin.  Olen kiitollinen siitä, että kun tätä tekstiä kirjottelen, koirat Salka ja M...