Kukapa olisi arvannut..

 

.. että seuraavaan blogipostaukseen menee 2,5 vuotta. Paljon on tapahtunut välissä - kaikki varmasti tietävät, mitä se "paljon" tässä pääasiassa tarkoittaa.

Islannissa ei ole enää voimassa matkustamiseen liittyviä rajoituksia, joten kaikki sujui aika lailla kuten aina ennenkin. Reykjavíkissa oli paljon turisteja, mutta ei mielestäni sellaista tunkua, jota muutama vuosi sitten oli. Tosin kesäkausi on täällä vasta alkamassa.

Päätin tulla tänne nyt kesäkuussa, jotta näkisin vielä viimeiset lumen rippeet vuorten huipuilla ja lupiinit - liilat kukkameret teiden reunoilla ja vuorten rinteillä. Sain molemmat, tosin lupiinit ovat tänä vuonna hieman myöhässä ja h-hetki on vasta edessä - todennäköisesti saan sen nähdä tässä reilu parin viikon aikana, jonka vietän täällä.

Yllättävän paljon on muuttunut tällaisessakin paikassa, jossa aika tuntuu pysähtyneeltä. Kalankasvatus on elinkeinona ryöpsähtänyt ihan uusiin mittoihin täällä, ja (ehkä valitettavasti) vain jatkaa kasvuaan. Turisteja on vielä hyvin maltillinen määrä, kahvilassa on rauhallista. Kahvila ei aio olla iltaisin auki tänä kesänä ollenkaan ja ratsastusvaelluksiakin on vain heinäkuun puolivälistä alkaen muutama viikko. Ilmeisesti omistajat ovat pikkuhiljaa luopumassa yritystoiminnastaan lähes kokonaan, tai ainakin supistavat sitä reilusti. Aika näyttää. Hassua ajatella, että sitä on ollut osa sellaista, jota ei välttämättä kohta enää ole - ja ei ehkä oikeastaan ole enää nytkään. Yllättävää haikeutta ollut ilmassa. 

Vaikka jossain hetkessä tai paikassa aika tuntuu pysähtyneen, eihän se koskaan oikeasti pysähdy. Kaikki muuttuu - koko ajan. Joskus nopeammin, joskus hitaammin. Jossain nopeammin, jossain hitaammin. 

On ottanut useamman päivän päästä taas tähän rytmiin, joka täällä on läsnä kaikessa. Kaikki on hitaampaa ja yksinkertaisempaa. Otin vuokra-auton ensimmäiseksi viikonlopuksi ja oli kiva käydä parilla roadtripillä Julian kanssa. Toisaalta oli kummallisen helpottavaa palauttaa vuokra-auto, koska nyt ei tarvitse lähteä minnekään. Ei tarvitse mennä minnekään. Saa olla vain täällä. Poistun täältä vuonosta seuraavaksi vain käymään kaupassa Ísafjörðurissa - eikä sillekään ole tarvetta ennen viikonloppua. 

Kaikki on täällä ja tässä. 

Aamut ovat aikaisia, kun herään viiden aikoihin, jotta ehdin töihin puoli kuudeksi (eli Suomen aikaa puoli yhdeksäksi). Toisaalta, silloin olen jo puoli kahdelta lopetellut työpäivän. Päivää on vielä pitkästi jäljellä - tosin seuraavaksi aion kyllä hyödyntää siitä tunnin ihan vain päiväuniin. 

Mielen päällä kaikenlaista, mutta onneksi niillä on täällä tilaa tulla, olla ja sitten mennä.

Bless.