Siirry pääsisältöön

Myrsky


Aurinkoiset, kirpakat syyspäivät vaihtuivat täksi viikonlopuksi syysmyrskyyn. Aallot lyövät satamalaitureita vasten korkeina, kalastusalukset keinuvat jo kiinni satamassa ja kohta ne taas suuntaavat merelle. Kävin aamulla kävelyllä ja rannalla tuuli niin, että tukka meinasi lähteä päästä. Sade vihmoo vaakasuorana verhona vuonon halki ja nipistelee kasvoilla. 

Itse nautin näistä luonnonvoimien kokemisesta - myrskyisellä rannalla sitä tuntee olevansa todella elossa. Ja sanottakoon, että fiilis on hieman erilainen, kuin tuulen ja rännän vihmoessa Helsingin keskustassa, juostessa töihin ja miettien, että tulen näyttämään aivan kamalalta päästessäni perille. Täällä ei ole kiire mihinkään eikä silläkään ole merkitystä, onko tukka miten pahasti sekaisin. 



Kylässä on tänään hautajaiset. Kaikkien talojen pihoilla on liput puolitangossa. Mies nukkui pois viime viikolla aurinkoisena syyspäivänä ja hänen hautajaisensa pidetään myrskyisenä lauantaina. Siinä on mielestäni jotain kaunista - ja hyvin islantilaista.

Viime viikonloppuna osallistuin islantilaisten perinteisistä perinteisimpään syysaktiviteettiin - lampaiden paimentamiseen laaksoista ja vuorilta kohti kotia ja talven viettoa. Lampaat päästetään aina alkukesästä laiduntamaan vapaasti laaksoihin ja syksyllä kymmenet ihmiset osallistuvat näihin viikonloppuihin lammasfarmareiden apuna. Sää oli upea, joten mikäs siinä oli kiivetessä ylös vuoren rinnettä ja istua passissa. Tarkoitus oli ohjata lampaat vuorilta pientä laaksoa pitkin suurempaan laaksoon, josta sitten paimennettiin ne alas maatilalle asti. Islantilaiset lähtivät kipuamaan pystysuoraan vuorenrinnettä ylös, koska heidän piti päästä lampaiden "taakse" - ei ollut mahdollista kiertää toista, helpompaa kautta, koska lampaat olisivat lähteneet silloin väärään suuntaan. Oma tehtäväni oli istua toisella puolella vuoren rinnettä ja huolehtia, että lampaat pysyvät laaksossa eivätkö kipua toiselle puolelle karkuun. 



Tässä kuvassa islantilaiset kiipesivät tuon vasemmalla näkyvän rinteen ylös (tumman juovan vasemmalta puolelta), paimensivat takakautta lampaat alas laaksoon. Ja minä istuin tällä paikalla ja varmistin, etteivät lampaat lähde tulemaan laaksosta ylös toiseen suuntaan.

Nyt olen ollut muutaman päivän lomalla, mutta tietysti tulin kipeäksi ja on pitänyt ottaa rauhallisesti. Tosin onneksi se on täällä hyvin sallittua ja helppoa - ulkoillut en kylläkään ole niin paljon, kuin alunperin oli aikomus. Eilen vointi oli kuitenkin jo sen verran parempi, että tein kolmen tunnin kävelylenkin ja mikäs sen parempaa. 


Olen myös nukkunut varsinkin näinä lomapäivinä äärettömän hyvin ja syvää unta. Sitä aina hieman unohtaa, miltä tuntuu oikeasti nukkua hyvin - en koe nukkuvani huonosti kotonakaan, mutta silti ero on kuin yöllä ja päivällä. Pienessä huoneessani täällä on aika viileää öisin, ikkuna on aina hieman raollaan, jotta ilma pysyy raikkaana, peitto on paksu ja lämmin ja patjakin ällistyttävän hyvä. Suomessa nukun yhtä hyvin ainoastaan mökillä.

Muutama päivä vielä jäljellä tätä reissua ja haikeus hiipii jälleen jo mieleen. Hieman huolestuneena vilkuilen tiistain sääennustetta - näyttää vielä kovin tuuliselta ja lentoja on tältä viikonlopulta peruttu, koska Reykjavíkissakin sää on ollut niin huono. Samalla kuitenkin mietin, että turha sitä on murehtia etukäteen - minkäs sitä luonnolle mahtaa. Kyllä se myrskykin sitten aikanaan taas tyyntyy.




Bless.































Kommentit