Minun Islantini

Aika rientää niin käsittämättömän nopeasti. Enää pari päivää jäljellä tällä erää vuonoilla. Kaksi viikkoa on vaan niin lyhyt aika olla täällä. Kuukaudessa pääsisi jo kunnolla alkuun. Kyläfestivaali oli odotetusti todella hauska tapahtuma - ja mikä parhainta, sää oli upea! Kaikki vaan loksahti kohdalleen. Ihmiset olivat hilpeitä ja onnellisia. Itsekin tunsin oloni hyvin onnelliseksi, kiitolliseksi - ja annen kaikkea tervetulleeksi. Vaikka yhden ihmisen kanssa täällä en ole juurikaan väleissä, niin on sydäntä lämmittävää huomata, miten muut kyläläiset ovat niin vilpittömän iloisia siitä, että olen tullut takaisin. Ja jestas, varsinkin kylän hevosmiehet! En ehkä ihan vielä viime vuonna ymmärtänyt, kuinka suuren vaikutuksen olenkaan näihin hevosihmisiin täällä tehnyt, mutta useamman samankaltaisen kohtaamisen mietin, että ei tämä nyt ihan sattumaakaan voi enää olla. En muista näin vuolaita kohteliaisuuksia ja kehuja saaneeni ehkä koskaan. Varsinkin jälleennäkeminen ja keskustelut Ragnar...

Etätyöviikko on sujunut mukavasti - tosin jälleen on joutunut toteamaan, että "hiljainen heinäkuu" on ainakin omalla alalla suuri illuusio. Ihan yhtä normaalisti tässä on tehty töitä kuin muinakin kuukausina. Ensi viikko onkin sitten lomaa ja aikaa ulkoilla ja pohtia maailman menoa. On ihanaa, kun täällä on niin paljon tuttuja - tytöt kahvilassa ja myöskin paikallisia, joiden kanssa olen jutellut paljon. Tänäkin vuonna lämmittää sydäntä, kun paikalliset tunnistavat ja vilkuttavat auton ikkunoista ohi ajaessaan. Ihmiset ovat olleet aidosti ilahtuneita ja innoissaan, että olen tullut tänne etätöihin. Tyttöjen kanssa ollaan todella läheisiä ja esimerkiksi Julian kanssa en hirveästi jutellut viime vuonna, mutta tänä vuonna ollaan juteltu todella paljon ja kumpikin on hyvin avoimesti puhunut kaikesta. Tämä paikka yhdistää, paluu yhdistää, yhteiset kokemukset yhdistää. Kaikki ollaan erilaisista taustoista, eri maista, eri ikäisiä, mutta täällä ei puhuta töistä tai koulusta...