Ei kesää ilman Islantia - onkohan tässä uusi mottoni? Täällä ollaan taas, Thingeyrissä tutun kahvilan vihreällä sohvalla. Piti kirjoittaa blogiin jo ennen lähtöä, mutta viimeiset kaksi viikkoa töissä ovat olleet niin hektisiä ja päivät venähtäneet 12 tuntisiksi, että ei vaan ehtinyt, pystynyt tai jaksanut.
Mutta nyt sitä aikaa taas on. Ja kummasti jo tämä paikka ja tila ympärillä luo mielentilan, että tässähän on kaikki aika maailmassa. Hetken ei ole taas kiire mihinkään.
Paljon on tapahtunut syksyn jälkeen, ja toisaalta taas ei mitään kovin ihmeellistä. Uusi työpaikka, uusi koti, uusia työkavereita, uusi harrastus - ja silti elämä rullaa pitkälti taas tutuissa uomissa. Same same but different.
Tällä kertaa olen Islannissa vain kaksi viikkoa ja reissu on vähän erilainen siinä mielessä, että teen yhden etätyöviikon täältä käsin ja toisen viikon olen lomalla. En varsinaisesti siis ole töissä Wouterille - tosin eilen jo hyppäsin Minningin selkään ja vedin Mayan kanssa parin tunnin vaelluksen kuudelle tanskalaiselle. Menin vain auttelemaan Mayaa tallille ja halimaan koiria - jotka muuten muistavat todella hyvin, vanha Max hyppi ja yritti suukotella, minkä kerkesi ja Salka seurasi kuin hai laivaa ja parkkeerasi heti makuulle jalkojeni viereen, kun hetkeksi seisahduin. Wouterkin ilmaantui paikalle vähän kärttyisenä ja sai soitoin Jannelta, että kahvilan vessat tulvii taas. Putkien kanssa on nyt ollut muutaman päivän ongelmia ja tytöt ovat jo pari kertaa mopanneet alhaalla ja taas oli vedenpaisumus käsillä... Joten - onni onnettomuudessa, että olin paikalla, koska Maya ei ole koskaan tehnyt pidempää reittiä yksin ja vaellus olisi todennäköisesti pitänyt perua, koska Wouter joutui lähtemään kahvilalle. Ja kuusi ihmistä yhdelle oppaalle on muutenkin aika paljon, joten.. Mutta tosiaan, siinä sitä taas mentiin ja oli ihanaa, kaikki meni hyvin.
En siis myöskään tällä kertaa asu Wouterin taloissa, vaan järjestin itse oman majoitukseni täällä muiden tuttujeni kautta. Luonnollisesti reissu on siis myös paljon kalliimpi kuin edelliset, koska maksan majoituksesta ja ruuista. Vuokrasin myös auton, jolla ajoin lennon jälkeen Reykjavikista Thingeyriin. En ole koskaan ajanut noin pitkää matkaa yksin, 7,5h autossa! Huh, jossain vaiheessa tie tuntui loputtomalta - aina vaan uusi vuori ja vuono - kunnes sitten maailman paras vuono vihdoin tuli näkyviin viimeisen vuoren ylityksen jälkeen.
On hieman outoa, kun ei oikein ole nyt niitä tämän paikan rutiineja, koska en tosiaan varsinaisesti tee töitä Wouterille. Että ei ole minun vastuulla hakea aamulla hevoset laitumelta ja huolehtia koirista. Ajoin lauantai-illalla tallille pienelle kävelylle ja Wouter oli vienyt hevoset jo laitumelle. Kun hepat näkivät minun tulevan, Mön ja joku toinenkin hörisi ja kerääntyivät kaikki portille - muistivat, että tuo tyyppi on joskus vienyt meidät tooodella hyville ruoholaitumille. Hepat katselivat, kun kävelin tietä pitkin alas joelle ja kun tulin takaisin, odottivat edelleen samassa paikassa toiveikkaina paremmasta yöpalasta. Sitten tapahtui taas jotain ihmeellistä - melkein koko lauma seurasi aidan viertä tallille asti - siis sinne, missä ei ole muuta kuin hiekkaa. Kun 20 hevosta seuraa ihmistä kuin lauman johtajaa - on siinä jotain lähes maagista.
Bless.
Kommentit
Lähetä kommentti