Kyllä vain, kyllä vain, Islanti kutsuu jälleen. Paljon on tapahtunut viime elokuun jälkeen. Avasin blogin pari viikkoa sitten, ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn, ja luonnoksissa oli julkaisematta pitkä teksti paluun jälkeisistä tunnelmista syyskuun alkupuolelta. Hyvä, että se jäi julkaisematta, eikä se julkaisukelpoinen ole edelleenkään, koska.. noh, onpas sitä ihminen ollut surkeana, mutta muutamia otteita siitä kuitenkin nappaan tähän tekstiin mukaan. " Reykjavíkissa jo tunne iski musertavan vahvana -- Vedin villapaitaani tiukemmin ympärilleni. Bussikuskia ei kiinnostanut minun lippuni, muiden se kyllä katsoi. Keflavíkin lentokentällä ahdisti, liikaa ihmisiä, ihan liikaa kaikkea. Notkuin tax freessä hyllyn luona, jossa myytiin islantilaista luonnonkosmetikkaa. Nappasin muutamat putelit mukaan, sen kummemmin miettimättä, oliko ne tarpeen vai ei. Muuhun en pystynyt, unohdin työkavereiden karkkituliaisetkin. --Oli pakottava tarve ostaa pala Islantia mukaani, ihan kuin läm...
Elämästä Islannissa keväällä 2013 ja sen jälkeen