Tässä sitä taas ollaan, kuukauden päästä lähdössä Islantiin. Ratsastuksesta (ja ylipäätään tallilla käymisestä) on ollut parinkin vuoden tauko ja eilen kävin hieman kaivamassa ruostuneita taitoja esiin issikkatallilla Vantaalla. Kyllähän se niin on, että heppatyttö on aina heppatyttö ja tutut tuoksut saivat hymyilemään. Jännä, miten sitä ei välttämättä tiedostakaan, kuinka paljon on vanhaa rakasta harrastusta kaivannut. Aina välillä sitä on toki miettinyt, mutta käytännössä aika ei tällä hetkellä oikein riitä.. Pääkaupunkiseudulla issikkatalleja toki on, mutta julkisilla kulkuvälineillä talleille pääseminen ei ole kovin näppärää. Karvaisen kaverini Eydiksen lisäksi tallilta jäivät erityisesti mieleen super-reippaat tallitytöt, iältään varmaan 10-12-vuotiaita. Koska olin tallilla ekaa kertaa, niin tallin tavat eivät olleet kovin tuttuja, mutta tytöt neuvoivat innokkaasti. Omistajasta (jos hän sitä nyt oli) ei sen sijaan jäänyt kovin mairittelevaa kuvaa.. Olin yksityistunnilla ...
Elämästä Islannissa keväällä 2013 ja sen jälkeen